Siilien sairasosasto osa 3

Siilien terveyteen, hyvinvointiin ja sairauksiin keskittyvä keskustelufoorumi

ViestiKirjoittaja Katinka » 31 Touko 2007, 08:29

Soitin Rauliolle, ja hän oli sitä mieltä että tällaiset "vammat" yleensä paranevat itsestään. Kynnen takaisinkasvusta ei kyllä ole kuulemma takeita. Aamulla haava näytti kuivuneen ihan hyvin, mutta tosiaan jos se tulehtuu niin lääkekuuri on haettava. Pitänee varmaan hakea vielä apteekista varuille betadineakin.
Katinka
Member
 
Viestit: 1132
Liittynyt: 06 Loka 2004, 20:41
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Ile » 31 Touko 2007, 19:16

Nanni kävi tänään lääkärillä taas ja siellä pidettiin Nannin pirteydestä. Sen suhteen ei olla menty huonompaan suuntaan. Kun kerroin Nannin olevan kotonakin yhtä aktiivinen kuin ennenkin piti tohtori sitä hyvänä merkkinä. Lisäksi Nannin painokin on pysynyt täsmälleen ennallaan, jota lääkäri hämmästeli ja kehui hoitamme hyväksi, kun viikon syömättömyydenkin jälkeen on paino ennallaan. :)

Lisäksi lääkäri piti siitä, että antibiootit ovat vaikuttaneet ja Nanni ei ole enää läheskään niin vino. Sanoi, että tasapainoelimeen on todennäköisesti jäänyt tulehduksen jäljiltä nestettä, joka saa Nannin pitämään itseään vielä kenossa. Neste poistuu itsestään, mutta siihen voi mennä viikkojakin. Joka tapauksessa antibioottikuuria jatketaan loppuun asti. Neuvoi meitä syöttämään Nannia millä tahansa jota saamme tälle alas menemään ja antoi mukaamme Canikur rakeita ripuliin. Tulehdus on kuulemma saatava ensin kokonaan pois alta ennenkuin aletaan ripulia hoitamaan sen radikaalimmin.

Lääkäri sanoi olevansa aika toiveikas, eli eiköhän tässä vielä hyvin käy. :)
Ile
Member
 
Viestit: 65
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 13:27

ViestiKirjoittaja Ile » 31 Touko 2007, 23:57

Minua alkaa kyllä väsyttää jo tämä huolesta sairaan oleminen. Ärsyttää, koska vaikka TIEDÄN, että edistystä on tapahtunut näen tilanteen vain worst case scenario- lasien läpi.

Nanni on vieläkin vähän vino ja vaikka tiedän mistä se johtuu (tulehdus on vielä ehkä vähän voimissaan ja nestettä tasapainoelimessä) olen koko ajan näkevinäni ihan kuin Nanni olisi vähän vinompi kuin viimeksi.
Kun syötän Nannille matoja ja tämä välillä sylkee niitä pois joudun lähes pieneen paniikkiin, vaikka tiedän sen johtuvan sekaisin olevasta mahasta ja ripulista. Sama juttu syömättömyydessä.
Ja kun olen syöttänyt velliä ja lääkettä suoraan suuhun ja lasken Nannin hetkeksi sängylle tämä asettautuu makaamaan keskittyneen näköisesti (maha kipeä) jolloin alan siitäkin panikoimaan, vaikka tiedän sen johtuvan yksinkertaisesti siitä, että Nanni on kipeä!

Joo tämä viesti ei ollut ehkä mitään asiaa, mutta pakko päästää välillä höyryjä, kun jokainen Nannin vähän vinoon astuttu askelkin saa minut luulemaan sen kohta kupsahtavan. :(
Ile
Member
 
Viestit: 65
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 13:27

ViestiKirjoittaja Knightrider » 02 Kesä 2007, 13:02

Ronille sattuu ja tapahtuu taas. Pari päivää sitten oikean takajalan kaksi varvasta oli hiuksen kuristamana mutta uskoisin että sain kaikki hiukset irrotettua kokonaan, sillä siili alkoi heti juoksemaan paremmin eikä enää kovinkaan arastanut jalkaa. Tästä seuraava päivä sujui ihan normaalisti, Roni juoksenteli tavalliseen tapaansa yöstä aamuun. Torstaina huomasin, että Roni ei koko iltana pahemmin tullut ulos boksistaan. Vaikka kuinka yritin sitä herätellä, siili ei vain kovinkaan kauan jaksanut köpötellä lattialla vaan painui takaisin pehkuihin. Aloin sitten aamuyöstä tarkastelemaan sitä tassua ja nämä kaksi varvasta näyttivät selkeästi toisen jalan varpaita isommilta. Niinpä kylvetin ja desifioin tassun Septidinillä, ja kylvyssä huomasin että keskimmäisen varpaan sivulta nahka oli lähtenyt "kuoriutumaan".

Eilen aamuyöstä jälleen oli kylvetyksen aika ja Roni selvästikin varoi tassua eikä aina välillä halunnut pistää sille painoa. Syykin selvisi: se nahka on nyt kuoriutunut jo niin pitkälle, että koko varpaan pää ja kynsi näköttää jalan päällä kuin valahtaneena huppuna! Vereslihalla olevasta varpaasta törröttää jokin punainen, en tiedä onko se kynnen verisuoni vai luu tai jotakin muuta. En todellakaan tiedä mitä tehdä..
Voiko tuollainen parantua itsestään, pystyykö eläinlääkäri edes mitenkään auttamaan? Sitä paitsi nyt on vkoloppu, joten Kaarinan eläinlääkäriasemallekaan ei pääse ennen maanantaita jos hyvin käy.

Onneksi Roni sentään syö normaaliin tapaan, kovin juoksenteleekin ja on kaikinpuolin reipas vaikka se varvas varmasti tekee kipeää.

Neuvoja otetaan vastaan..
Knightrider
Member
 
Viestit: 542
Liittynyt: 22 Helmi 2004, 13:58
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Ile » 02 Kesä 2007, 13:52

Varpaan voisi ehkä yrittää kääriä jollain ettei pääse likaantumaan, vai? Mielestäni nahan kuoriutuminen kuulostaa sellaiselta, että se voi kyllä hyvin parantua itsestään, mutta eihän siitä koskaan tiedä.




Nannin vinous tuntuu hellittävän koko ajan enemmän, mutta samalla ripuli vastaavasti tuntuu vähän pahenevan. En tiedä johtuuko se pitkäaikaisesta (8 päivää ollut nyt päällä) antibioottikuurista vai mistä, mutta Nannin ripulikakka on muuttunut oikein pirteän vihreäksi. Lääkäritkin kyllä sanoivat, että antibioottikuuri voi pidemmän päälle laittaa omalta osaltaan mahaa ja elimistöä sekaisin, joka voi myös pahentaa ripulia. Nanni ainakin yrittää syödä itse jotain raksuja. En kyllä sanoisi, että mitään on syöty, mutta suuhun se raksuja ottaa ja kovasti tuntuu yrittävän syödä jotain. Tosin raksuja löytyy ruokakupin vierestä, että yrittämisestä huolimatta Nanni taitaa vain tipauttaa raksut maahan. Mielestäni jotain on kyllä syöty.

Nannin kävelystä on tullut vähän väsyneempää ja heikomman näköistä, mutta laitan sen parin päivän madottomuuden piikkiin. Nanni ei ole kahteen päivään saanut mitään ruokaa 3 kertaa päivässä annettavan vellin lisäksi, joka voi vetää vähän heikoksi. Tänään olisi tarkoitus käydä ostamassa matoja toiselle.

Mielestäni Nannia voisi kohta alkaa hoitamaan ripulipotilaana tulehduksen sijaan, mutta aion vetää antibioottikuurin loppuun asti ja kysyä lääkäriltä lisäohjeita sen jälkeen.
Ile
Member
 
Viestit: 65
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 13:27

ViestiKirjoittaja nande » 02 Kesä 2007, 19:51

Nyt on suuri vaara, että varvas tulehtuu kunolla, joten olisi kyllä hyvä desinfioida tassu vaikka Septidillä pari kertaa päivässä. Ja varmuuden vuoksi käyttää heti alkuviikosta eläinlääkärillä.
nande
Member
 
Viestit: 259
Liittynyt: 11 Huhti 2006, 17:19
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja Ile » 03 Kesä 2007, 11:43

Nannin tulehdus on tainnut parantua. Ainakin se kävelee niin suoraan, että ei ulkopuolinen osaisi sanoa onko ollut sairas vai ei. Jatkan antibioottien antamista kuitenkin vielä pari päivää.

Mitenkäs ripulia muute on tehokkainta hoitaa? Paastoa en ainakaan nyt ala kokeilemaan kun sen verran vähän on syönyt muutenkin jo yli viikon. Kaoliinia ja Canikur- rakeita on Nannilla tällä hetkellä ripuliin.
Ile
Member
 
Viestit: 65
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 13:27

ViestiKirjoittaja miia » 03 Kesä 2007, 19:53

koitappas tavallista ihmisten maitohappo pakteeria. se auttaa usien ripuliin varsinkin kun tuossa antibiooteilla on suuri vaikutus. miulle se on siileille tehonnu eikä yliannostuksen vaaraa ole. liotat vaa jauheen veteen ja ruiskulla suuhun.
miia
Member
 
Viestit: 1274
Liittynyt: 20 Elo 2003, 18:46
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja Ile » 04 Kesä 2007, 18:32

Soitin tänään taas lääkärille ja sanoivat, että voin lopettaa antibioottikuurin, kun Nanni on jo pari päivää suorassa mennyt. Katson huomiseen ja ylihuomiseen josko Nanni alkaisi syömään antibiootin jäätyä pois ja sitten alan suunnitella uutta hoitoa.

Todennäköisesti syömättömyys (ja ehkä osittain ripuli) johtuu antibiootista, koska ennenkuin antibioottikuuri aloitettiin Nanni söi normaalisti ripulista huolimatta. Perjantain ekan pistoksen ja lauantaina annettujen ekojen antibioottien jälkeen ei ole ruoka maistunut. Lääkäritkin sanoivat, että pidempi käyttö rasittaa elimistöä ja voi viedä ruokahalun.
Ile
Member
 
Viestit: 65
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 13:27

ViestiKirjoittaja Miiy » 05 Kesä 2007, 00:21

No niin, laitan tämän nyt tänne kun en enää voi sitä oikein muuallekaan laittaa... Jo toista päivää Hamlet on puhissut kuin veturi ja ollut piikkipallona aina minut haistaessaan tai kuullessaan. Joskus pari viikkoa sitten se lopetti pyörässä juoksemisen.

Huomasin tänään (vaikka kunnon katsastus olikin työn takana..), että Hamletin vasemman puoleisen alaleuan suupielessä on jonkinlainen isohko poimu, ehkä patin tapainen. Lisäksi en tiedä, onko sillä myöhästynyttä piikkien vaihtoa. Huolestuttaa.

Ja kysymys: Miksi Hamlet on niin äreä? Miten saisin vanhempani ymmärtämään, että Hamlet on tärkeä ja niin on myös eläinlääkärille vieminen? :( Itse voisin ottaa vaikka kaikki rahat tililtäni, jotta siililläni olisi hyvä.
Miiy
Member
 
Viestit: 150
Liittynyt: 27 Marras 2006, 13:59
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Ile » 05 Kesä 2007, 01:11

Eivätkö vanhempasi ole muka valmiita käyttämään lemmikkiä läärissä jos epäilet sen olevan sairas? Auts.

Minkä ikäinen Hamlet on? Itse en olisi kauhean huolestunut lisääntyneestä puhinasta ja kiukuttelusta, kun siihen voi niin moni asia vaikuttaa. Pyörässä juoksemattomuuten en nyt osaa kauheasti sanoa.



Nanni on nyt vain tämän illan ollut ilman antibioottia ja heti tuntuu raksut maistuvan pitkästä aikaa! :) Hyvin paljon tosin jää raksuja vain lojumaan ruokakupin viereen joko vähän pureskeltuina tai murusina, mutta kaipa siellä jotain menee alaskin. Huomenna uusintakatsaus ja lisää matoja! Jos se tuosta alkaisi syömään niin voin kohta jättää pakkoruokinnankin pois. :)
Ile
Member
 
Viestit: 65
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 13:27

ViestiKirjoittaja Miiy » 05 Kesä 2007, 02:19

Hamlet on about 7 ja puoli kuukautta.
Miiy
Member
 
Viestit: 150
Liittynyt: 27 Marras 2006, 13:59
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Tirlittan » 05 Kesä 2007, 07:09

Miiy:
Onko Hamletin elinympäristössä ollut jotain muutoksia viimeaikoina? Pate-isi nimittäin reagoi vähän vastaavasti kaikkiin, pieniinkin, muutoksiin. Onko huoneen lämpötila muuttunut?
Syökö Hamlet kuitenkin normaalisti?
Kyllä se poimu olisi hyvä käydä tarkistuttamassa, ihan vaikka vain oman mielenterveytesi kannalta=).
Onko Hamlet saanut loishäädön? Muistelin, että eikös Matildalla ollut loisia "raskausaikana"? Loisethan voi tehdä siilille ikävän olon, mikä selittäis Hamletin äksyilyn.
Nyt kovistelet vanhempiasi ja sanot, että olet huolissasi Hamletin terveydestä. Sairaana olevan eläimen hoitamatta jättäminenhän on eläinrääkkäystä!
Tarjoudu vaikka itse maksamaan lasku jälkeenpäin vanhemmillesi esim. siivoamalla tai vaikka pesemällä matot=)
Tirlittan
Member
 
Viestit: 82
Liittynyt: 21 Maalis 2006, 19:36
Paikkakunta: Finland, Espoo

ViestiKirjoittaja Ile » 05 Kesä 2007, 19:15

Kovasti yrittää Nanni kyllä syödä! Raksuja nappailee suuhun, mutta pudottelee pois ikään kuin olisivat liian kovia, mutta siitä se nyt tuskin johtuu. Sain syötettyä Nannille kaksi ulkoa löytynyttä etanaa ja viimeinen matokin meni ongelmitta alas. En ole ruokkinut vellillä sitten eilisen päivän ja antibiootteja olen jättänyt nyt kaksi kertaa antamatta (eilen illalla ja tänä aamuna). Eikös antibiootin pitäisi aika sukkelaan elimistöstä poistua ja kohta taas ruoka maistuu, vai? Surettaa vain tuo Nannin heikon näköinen kävely ja liikkeiden epävarmuus yms. heikkous. Nälästähän tuo johtunee.

Pelottaa vain että vinous tule takaisin. Sanoivat antavansa penisilliinipistoksen jos niin käy.


Juuri kun olin lähettämässä tätä viestiä niin Nanni tuli ulos mökistään syömään. Vieläkin sotkee häkin lattiaa pudottelemalla tai murustelemalla raksuja kupin ympärille, mutta selvästi saa jotain syötyä. :)
Ile
Member
 
Viestit: 65
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 13:27

ViestiKirjoittaja Nea » 05 Kesä 2007, 22:13

Olettehan muuten muistaneet tarkistaa Nannin suun ja hampaat? Meillä hammasongelmat ilmenivät ensin juurikin raksujen syömättömyytenä ja syömisen hankaluutena (mato otetaan suuhun, mäyssätään, tiputetaan...). Juuri tuo, että raksuja otetaan suuhun (mieli tekisi syödä), mutta pudotetaan (raksu osuu esim. kipeään hampaaseen) saattaisi olla oire suuongelmista.

Vaikka teillä nuo hankaluudet varmaan johtuvat ruokahalun puutteesta, ei siitä hammastarkastuksesta (mielellään ell toimesta) ainakaan haittaa ole :) Omaan silmään kipeä suu voi näyttää melko normaalilta, nimimerkillä kokemusta on...
Nea
Member
 
Viestit: 830
Liittynyt: 25 Elo 2005, 00:37
Paikkakunta: Finland

EdellinenSeuraava

Paluu Terveys & sairaudet