Tiny Black Karoliina "Siiri" 20.7.2004-9.2.2010

Mitäs siellä...tuff?

Tiny Black Karoliina "Siiri" 20.7.2004-9.2.2010

ViestiKirjoittaja Amanda » 10 Helmi 2010, 10:54

Mailman tärkein, ihanin, nätein ja kiltein siili "Siiri" on poissa :(
Heinäkuussa meidän vauva olisi täyttänyt jo 6 vuotta, mutta vanhuus vei voiton.
Vähitellen oli Siiri väsähtänyt ja yölliset lenkit rajoittuivat mökki-vessa-ruokakuppi välille. Lämpötilaa piti pitää kokoajan korkealla, ettei yritetty horrostaa.

Nyt kuitenkin ihan parin päivän sisään kunto romahti ja tarkoitus oli varata aika viimeiselle piikille. Sinne ei kuitenkaan ikinä ehditty, vaan Siiri nukahti ikuiseen uneen sänkymme viereen.
Mitä luultavammin pieni sydän ei jaksanut enää toimia, koska hengittäminen kävi raskaammaksi koko ajan.

Siirin kanssa koettiin paljon, joka matkallekkin hän pääsi mukaan. Kerran Siiri teki temput ja karkasi tukevasta matkaboksistaan tuttavien kartanoon, mutta onneksi löydettiin tyttö sieltä.
Ikinä Siiri ei ketään turhaan purrut, ainoastaan jos oli aihetta (mm. pitkä kynsien leikkaus sessio).
Siiri oli mitä mainioin esittelysiili, jaksoi olla hereillä pitkät päivät, eikä kuitenkaan ollut hirveän väsynyt seuraavana yönä. Siiriä sai paijata ihan kaikki, eikä piikkikään värähtänyt..

Ikävä pientä rakasta palleroa </3
Amanda
Member
 
Viestit: 1620
Liittynyt: 12 Touko 2004, 18:57
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja Kutri » 10 Helmi 2010, 12:30

Hurjasti voimia teille! Siiri oli aivan mahtava siili ja se keräsi hurjasti ihailuja myös erilaisissa tapahtumissa kuten viimeksi lemmikkimessuilla. Nyt on mummelin hyvä olla matotaivaassa. Voimahaleja teille!!

T: Kutri & Nokinassulan porukka
Avatar
Kutri
Member
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 01 Elo 2007, 14:40
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Anitta2 » 10 Helmi 2010, 13:59

Osanotto Siirin poismenon johdosta. Siiri eli hyvän elämän ja nyt tapailee tuttuja matotaivaassa.
Anitta2
Member
 
Viestit: 1039
Liittynyt: 29 Marras 2004, 12:26
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja merjah » 10 Helmi 2010, 17:13

Lämmin osanotto.

T. Merja ja Lähdeniityn siilit
merjah
Member
 
Viestit: 829
Liittynyt: 27 Loka 2004, 10:10
Paikkakunta: Kuopio

ViestiKirjoittaja Sam » 10 Helmi 2010, 19:00

Voi pientä Siiriä, nyt siilijen taivaassa syömässä matosia. =( Osanotto Siirin pois menosta!
Sam
Member
 
Viestit: 258
Liittynyt: 24 Maalis 2009, 16:18

ViestiKirjoittaja nuunu » 10 Helmi 2010, 19:13

Lämmin osanotto myös meiltä Vaahtopalloilta! Sain tavata Siirin tuolla lemmikkimessuilla ja oli kyllä hurmaava mummo!
nuunu
Member
 
Viestit: 109
Liittynyt: 07 Maalis 2008, 19:39

ViestiKirjoittaja Katinka » 11 Helmi 2010, 17:17

Osanotto myös täältä. Siiri saavutti varsin kunnioitettavan iän, rauha hänen muistolleen.

Katri & co
Katinka
Member
 
Viestit: 1132
Liittynyt: 06 Loka 2004, 20:41
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Marianne » 11 Helmi 2010, 19:17

"Vaikka Siiri oli vain siili pien,
niin sydämet valloitti samantien.

Kului vuodet liian nopeasti pienen ystävän,
hiipui hiljalleen pois voimat elämän.

Ei jaksanut sydän vanha tuo,
tahtoi lentää jo siiliystäväin luo."

Osanotot Metsänneniltä :(
Marianne
Member
 
Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja PIRRE » 11 Helmi 2010, 19:32

Osanotot myös Kumpulan siililästä.
PIRRE
Member
 
Viestit: 200
Liittynyt: 22 Huhti 2005, 21:49
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Tapis » 12 Helmi 2010, 14:40

Lämmin osanotto myös minulta. Siiri oli todellakin ihana siili. Ihanan pitkän siilielämän sai viettää kuitenkin tuo siiluruinen.
Voimia teille Jarmo ja Ama.
Avatar
Tapis
Member
 
Viestit: 557
Liittynyt: 27 Marras 2005, 22:36
Paikkakunta: Nurmijärvi

ViestiKirjoittaja Amanda » 12 Helmi 2010, 22:49

Kiitos kaikille osaanotoista <3 Ikävä on tosi kova ja jos mietiskelee toista niin heti tulee itku :(
Amanda
Member
 
Viestit: 1620
Liittynyt: 12 Touko 2004, 18:57
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja maarit » 27 Helmi 2010, 16:24

Voi, lämmin osanotto myös meiltä näin myöhästyneenä. Ellen Kristiina-sisko toivottaa myös hyvää matkaa Siiri-Karoliinalle matotaivaaseen. t.maarit ja perhe
maarit
Member
 
Viestit: 193
Liittynyt: 14 Kesä 2004, 22:04


Paluu Siilien kuulumiset