Milla tuli meille noin 1,5 vuotta sitten, entisessä perheessä ilmeni allergiaoireita ja päätettiin Milla adoptoida meille. Milla oli ensimmäinen ikioma siilini, mutta avomiehelleni jo toinen. Yökankaan Alshain alias Sulo-siili meni sekaisin ah niin ihanan neitosen tuoksusta, olihan Milla muutenkin hurmaava
Lähempää tuttavuutta Sulo ja Milla eivät saaneet kokea vaikka niin haaveiltiin me ihmiset ja varmasti ainakin Sulo-herra. Sukupuut olivat liian lähellä toisiaan.
Aika vieri eteenpäin ja Sulo ennätti lähteä jo aukeammille madostusmaille. Milla jäi meidän ainoaksi silmäteräksemme ja valloitti makuuhuoneemme kokonaan, juoksupyörän tasaiseen rullaamiseen olikin yllättävän helppo nukahtaa. Milla tunsi hyvin oman arvonsa ja hänellä oli myös oma tapansa kertoa, että me elämme hänen reviirillään, eikä hän meidän. Jos sukka oli hukassa kannatti etsiä sitä hänen pesästään, kerran tai pari sinne taisi eksyä kokonainen kerrastokin.
Ennenkaikkea Milla rakasti juoksupyöräänsä, mutta myös kylpykoppiaan. Hiekkakylvyt maistuivat ennemmin Millalle kuin vesikylvyt, joita hän inhosi sydämensä pohjasta! Aina välillä oli kuitenkin pakko nöyrtyä tassupyykille vaikka ei huvittanut. Neiti kuitenkin oppi lopulta kiipeämään lavuaarista omin lupine pois, joten kylpyhetket olivat ennenkaikkea mielenkiintoisia, siitä Milla piti huolen.
Yksi Millan lempipuuhista oli myös syöminen. Kelpasi madot, raksut, piltit, maito, raejuusto ja muussattu banaani. Ja mieluiten kaikki kerralla, nyt ja heti. Millalla oli niin rautainen itsetunto, että hän ei juuri välittänyt linjoistaan vaan meidän piti pitää huolta siitä, vaikka Milla ei lämmennyt asialle. Torakan perässä oli tietenkin hauska juosta, siinäpä hyötyliikuntaa! Joskus meistä myös tuntui, että Milla oli ollut entisessä elämässään kameleontti tai sammakko, sillä neiti käytti hurjan pitkää kieltään saadakseen kulloisenkin herkun suuhunsa!
Eilen aamulla tähän onnelliseen eloon tuli muutos. Millalla oli tullut yön aikana virtsan mukana reilusti verta ja olimme kauhuissamme. Eläinlääkärikäynti antoi murskaavan uutisen. Kohtukasvain, johon hoitona olisi leikkaus tai viimeinen piikki. Mietimme ja itkimme eilen illalla pitkään ja hartaasti. Milla oli jo suhteellisen iäkäs leikkaukseen, joulukuun 19. päivä hän olisi täyttänyt 3 vuotta. Joten päädyimme riskittömään ja stressittömään ratkaisuun, ikiuneen.
Milla poistui matotaivaaseen nopeasti ja rauhallisesti. Milla oli niin kaunis lähtiessään, oikea pikku lumikki joka lasiseen kammioon jäi nukkumaan ikiuntaan. Eläinlääkäri suoritti Millalle vielä ruumiinavauksen, josta saimme tulokset hetki sitten: Millan kohdunkaulaan oli kiinnittynyt myooma tyyppinen kasvain. Tärkeintä on nyt kuitenkin se, että Milla ei tunne tällä hetkellä kipua, eikä epämukavaa oloa. Ja tapaa kaikki edesmenneet siiliystävänsä matotaivaassa, siellä missä kukaan ei säännöstele monta matoa saat syödäksesi. Milla lähetettiin tuhkattavaksi ja haudataan Jämsän mökille Sulon viereen metsän siimekseen.
<em>Pidä silloin hiljaa kiinni,
syliin hellään rutista.
Pidä kädestäni kiinni, lohduta.
Että voisin aivan hiljaa
huomaamatta nukkua,
että voisin luulla,
tulet mukana.
Sitten anna minun mennä,
kun on aika lähteä,
kerro kuinka unelmoimme
joka kevät yhdessä.
Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Toivon, ethän enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä, että jäisin elämään.
Säästä minut hiljaa vain:
irti päästä, olet vapaa lähtemään</em>
Rakkaudella ja suunnattomalla ikävällä Millaa ja Suloa kaivaten,
Kati & Sampo
Ne toljottavat kissat, Miisu ja Robin
sekä se Aina niin rauhallinen Sämpylä-jänö
