Apua! Onko normaalia? (Eka teksti epäonnistui!)

Siilien terveyteen, hyvinvointiin ja sairauksiin keskittyvä keskustelufoorumi

Apua! Onko normaalia? (Eka teksti epäonnistui!)

ViestiKirjoittaja _Aurora_ » 22 Tammi 2012, 14:19

Ensimmäinen teksti meni pilalle kun en osannut oikein käyttää tätä systeemiä! Niin, elikkäs minulla on kohta 1v siilityttö. Eilen iltayöllä kävin katsomassa, mitä siililleni kuulu niin siilini jähmettyi tapansa mukaan. Myöhemmin, kun kävin katsomassa ei siilini ollut pyörässään kuten tavallisesti. Kävin monia kertojakatsomassa, enkä nähnyt siiliä enää. Aamulla kun kun kävin katsomassa, näytti siltä, että ruokaan ei ollut juuri koskettu. Pyörässä oli kyllä käyty, mutta jälkiä ei ollut niin paljon kuin yleensä. Siilini on ollut laihdutuskuurilla, koska ylipainoa oli jonkin verran. Huolestuttavinta tässä on mielestäni se, että lattialla on vihertäviä nesteläikkiä kaksi. Ei erityisemmin haise. Olen piilottanut myös sirkkoja, joten onhan siilini voinut syödä niitä. Siilini on myös aika nirso, niin jos ei vain kelvannut ruoka kunnolla. Onko kyse yhdestä kerrasta vai onko kyseessa jotain vakavampaa?
_Aurora_
Member
 
Viestit: 38
Liittynyt: 22 Tammi 2012, 13:44

ViestiKirjoittaja Bella » 22 Tammi 2012, 18:27

Onko siilisi saanut jotain uutta ruokaa tai esim voinut stressata jostain? Yleensä jos siili on saanut jotain uutta ruokaa mihin ei ole tottunut tai jokin on stressannut siiliä niin voi tulla vihertävää ulostetta, se on normaalia mutta jos sitä jatkuu pitkään niin voi olla jokin muu ja kannattaa käydä lääkärissä. Mutta luulen että ei ole syytä huoleen :) tsekkaa että uloste normalisoituu.
Ehkä siilisi häiriintyi kun kävit katsomassa niin monta kertaa ja osoittaa mieltään jättäen ruokaa kuppiin ;) yhdestä kerrasta ei kannata huolestua mutta jos jatkuu edelleen (yli kolme päivää) niin kirjoittele uudelleen palstalle
Bella
Member
 
Viestit: 133
Liittynyt: 02 Syys 2009, 11:03
Paikkakunta: Turku / Tukholma

ViestiKirjoittaja Yuuki » 22 Tammi 2012, 18:42

Samaa mieltä Bellan kanssa, tarkkaile siiliäsi vielä toinen yö ja jos ei normalisoidu niin vie lääkäriin. Et kerro milloin siilisi "laihdutuskuuri" on alkanut, jos on saanut uutta ruokaa ensimmäistä yötä nyt niin vihreä uloste ja syömättömyys voivat johtua siitä.

Kannattaa myös pitää huoli siitä ettei laihdutuskuuri ole liian raju. Aivan kuten ihmisillä niin liian nopea ruoan määrän vähennys / laadun muutos voi pistää elimistön sekaisin :)
Avatar
Yuuki
Member
 
Viestit: 154
Liittynyt: 23 Touko 2010, 15:46
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Tarja T ja Siiri » 22 Tammi 2012, 20:54

Laihdutuskuuri, kevyempikin, talvipimeän aikana saa aika helposti siilillä aikaan myös horrostamisyrityksen. Omassa siililässä on vuosien varrella ollut useitakin tällaisia tapauksia.
Tarja T ja Siiri
Member
 
Viestit: 677
Liittynyt: 12 Maalis 2004, 19:43
Paikkakunta: Suolahti

ViestiKirjoittaja kal » 22 Tammi 2012, 21:06

Minulla siili alkoi ensin olla vaan hiljaisempi, söi kyllä jne, joten seurailin tilannetta koska siilin paino pysyi ja oli muuten ok. Sitten tuli ummetusoireita, vihertävää ulostetta (ruoka ei ollut muuttunut pitkään aikaan, suositusten mukainen ravinto jne) ja lievää ruokahaluttomuutta, ja menimme oitis eläinlääkäriin. Siellä paljastui suolistotulehdus. Antibiootit purivat, mutta siili alkoi oireilla uudestaan (lievemmin tosin, mutta kuitenkin), koska suoliston imusolmukkeet reagoivat tulehduksen jäljiltä (tämä siis eläinlääkärin toteamus) ja nyt menee toinen antibioottikuuri ja alkaa näyttää taas paremmalta. Seuraavaksi käymme eri eläinlääkärillä jos ei ala toipua, siili syö nykyään 100% hyönteisiä ja saa enemmän vitamiinia ja kalkkia. Eläinlääkäri kun ei osannut sanoa, mistä suolistotulehdus olisi voinut tulla, joten yritetään nyt minimoida kaikki mahdolliset ärsyttävät tekijät.

Yksi iltahan ei tosiaan sano mitään, mutta loputtomiin ei kannata vaan seurailla ja ihmetellä. Minun siilini oli sylissä ihan pirteä, paino ei ollut tippunut, söi kuitenkin suurimman osan ruoastaan, yleisilme hyvä jne, nenä kostea ja viileä, mutta ei se terve kuitenkaan ollut. Eläinlääkärinkin kommentti oli, että ei siitä päällepäin osaisi mitään sanoa. Perhekin väitti, ettei sillä mikään ole, mutta luotin omaan fiilikseen ja vein lääkäriin.
kal
Member
 
Viestit: 15
Liittynyt: 23 Syys 2010, 18:47
Paikkakunta: Järvenpää

ViestiKirjoittaja _Aurora_ » 22 Tammi 2012, 21:11

Kiitos paljon vastauksista! Oli paljon apua. Juu, siilini ''laihdutuskuuri'' ei ole ollut raju, mitä olen keskusteluja lukenut. Aloitimme lahduttamisen ihan pikku hiljaa muutama gramma kerrallaan jos sitäkään! Siilini sai viime yönä laktoositonta raejuustoa, mikä ei ollut kelvannut pitkään aikaan, joten voisikohan se johtua siitä? Seurailen tilannetta ja käytän ilman muuta eläinlääkärissä jos tilanne huononee ja kiitos paljon asvusta!
_Aurora_
Member
 
Viestit: 38
Liittynyt: 22 Tammi 2012, 13:44

ViestiKirjoittaja _Aurora_ » 22 Tammi 2012, 21:14

PS. Huolestuttaa vain tuo suolistotulehdus :( Jos alkaa yhtään enempää epäilyttää vien suoraan eläinlääkäriin!
_Aurora_
Member
 
Viestit: 38
Liittynyt: 22 Tammi 2012, 13:44

ViestiKirjoittaja _Aurora_ » 22 Tammi 2012, 21:17

PPS. Stressausta on voinut tulla siitä, että imuroimme samassa tilassa, missä siilini asumus on ja imuroinnistahan tulee kovinkin kova melu. Voisiko siitä stressata?
_Aurora_
Member
 
Viestit: 38
Liittynyt: 22 Tammi 2012, 13:44

ViestiKirjoittaja Bella » 23 Tammi 2012, 17:56

Siilit yleensä tottuu kodin ääniin joten en usko että imuroinnista niinkään stressaa mutta tuo laktoositon raejuusto voi olla vihreän ulosteen takana! Minäkään en anna usein siileilleni laktoositonta raejuustoa/maitoa (annan enemmän herkkuna) ja kun sitten saavat niin saattaa seuraavana päivänä olla vähän vihertävä uloste juuri sen "oudon" ruuan takia, eli ihan normaalia!
Ja tosiaan jos uloste pysyy kauankin vihreänä niin silloin saattaa olla tulehdus mutta nyt kun olet antanut siilillesi sitä raejuustoa niin olen melko varma että johtui siitä :)
Bella
Member
 
Viestit: 133
Liittynyt: 02 Syys 2009, 11:03
Paikkakunta: Turku / Tukholma

ViestiKirjoittaja _Aurora_ » 23 Tammi 2012, 21:31

Kiitos paljon! Vastauksista oli suuri apu :) Olihan sitten pakko eläinlääkärissä käydä. Kova ummetus on, mutta ei pitäisi olla muuta. Sai parafiiniöljy-kuurin, että rupeaa elimistö kunnolla toimimaan. Käyn uudestaan jos tilanne ei ala parantua. Kiitos kaikille vastauksista! :) Osasyyllisenä voi myös olla uudet kissan naksut. Ei mitään hätää :)
_Aurora_
Member
 
Viestit: 38
Liittynyt: 22 Tammi 2012, 13:44

ViestiKirjoittaja Kutri » 24 Tammi 2012, 14:14

Hieno juttu ettei sen vakavampaa..kissan raksuissa on usein viljoja jotka ei sovi siilille. Nehän ovat keliaakikkoja. Jos vatsaoireet jatkuvat, suosittelisin jättämään raksut kokonaan pois. Nehän on kissanruokaa eikä siilinruokaa. Jos hampaille haluaa tekemistä, suosittelen matolaatikon koppiksia, erikokoisia sirkkoja sekä torakoita. :)

Siileille kannattaa antaa antibioottien yhteydessä myös maitohappobaketeeria. Sitä voi kokeilla muutenkin ensihätään avuksi jos uloste vihertää uusien ruokien takia. Maitohappobakteeria myydään tabletteina joista voi murtaa pienen palan ja murskata jauhoksi ruuan päälle. Kapselit voi vaan avata ja ripotella ruuan päälle sisältöä tai sitten myydään myös nestemäisenä pullossa josta voi tiputtaa tipan, pari ruuan päälle. Vaihtoehtoja löytyy..
Avatar
Kutri
Member
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 01 Elo 2007, 14:40
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Bella » 24 Tammi 2012, 17:39

Samaa mieltä kutrin kanssa, nuo kissanraksut on hyvä jättää kokonaan pois siilin ruokavaliosta, viljan lisäksi ovat yleensä hyvin rasvaisia.
Ummetukseen auttaa myös yleensä lämpimässä vedessä kahlaaminen :)
Bella
Member
 
Viestit: 133
Liittynyt: 02 Syys 2009, 11:03
Paikkakunta: Turku / Tukholma

ViestiKirjoittaja _Aurora_ » 24 Tammi 2012, 18:38

Kiitos taasen :) Varsinaista antibioottia ei ole, mutta on hyvä tietää. Tänään taitaa olla vedessä kahailua :)
_Aurora_
Member
 
Viestit: 38
Liittynyt: 22 Tammi 2012, 13:44


Paluu Terveys & sairaudet



cron