Ohjeita kasvattajaksi aikoville

Siilinkasvatukseen keskittyvä yleinen keskustelufoorumi

Ohjeita kasvattajaksi aikoville

ViestiKirjoittaja Pirjo Y » 02 Maalis 2004, 11:01

Tässä muutama sananen siilien kasvatuksesta. Kun suunnittelee teettävänsä poikasia, pitää ottaa huomioon seuraavia seikkoja ja miettiä huolella asiaa.

Yleensä siilien poikasten saanti ja poikasten hoito sujuu mallikkaasti ja varsin helposti. Mutta se on tiedostettava, että vaikka olisi miten hyvin perillä asioista, luonto toimii omilla säännöillään. Täytyy siis henkisesti varautua myös siihen, ettei kaikki menekään hyvin. Poikaset voivat syntyä kuolleina tai emo voi syödä elävät poikasensa. Tai emo voi vain lopettaa poikasten ruokkimisen jostain selittämättömästä syystä. Emo voi myös kuolla ennemmin kuin poikaset voivat itse selviytyä.
Kaikista näistä tapauksista on Suomessakin jo kokemuksia.

Aloitin tämän tällä ikävällä osuudella, etteivät poikasia suunnittelevat ajattelisi pelkästään ruusunpunaisia ja pumpulinpehmoisia poikasajatuksia.

Mutta onneksi nämä ikävät tapaukset ovat harvinaisempia kuin onnistunut poikue! Siilin iloinen perhetapahtuma on ihastuttava asia.

Kun olet päättänyt teettää poikaset:

- ensimmäisen poikueen syntymän aikaan emon pitäisi olla iältään vähintään puoli vuotta ja enintään n. vuoden - 1,5 vuotta.

- emon pitää olla terve ja hyväkuntoinen. Sen taustat (vähintään alkuperämaa) on tunnettava ja sama pätee urokseen.

- naaras ja uros eivät saa olla sukua keskenään.

- älä teetä poikasia kahdella jenkkialkuperää olevalla siilillä. Näin pyrimme eliminoimaan kammottavan WHS-taudin maasta. Siis jenkki-tanskalainen ym. yhdistelmät on oltava kasvatustoiminnassa.

- naaras tuodaan uroksen luo ja jos varmaa tulosta halutaan, annetaan lemmenparin olla yhdessä muutama vuorokausi.

- siilin raskaus kestää yleensä 34-35 vrk. Raskaus voi kuitenkin venyä jopa 52 -päiväiseksi, joten kannattaa ottaa tämä huomioon. Naaraalla pitää olla puhdas, rauhallinen ja turvallinen pesä ja sille pitää antaa pesänrakennustarvikkeita, esim. fleecen paloja.

- emon täytyy, kuten kaikkien muidenkin siilien, saada kunnollista, hyvälaatuista ruokaa. Kissojen vitamiinivalmisteita, esim. Mirra-Coat ym. voi antaa. Myös kissanmaidonvastike on kalkin saannin varmistamiseksi hyvää emolle.

- synnyttäessään emosiili voi äännellä "vesilintumaisesti" vääk vääk. Älä vain mene katsomaan mikä siilillä silloin hätänä.

- viiteen (5) vuorokauteen pesään ei saa kurkkia. Sitten voi varovasti ja nopeasti tarkastaa tilanteen.

- noin kahden viikon (14 vrk) iässä alkaa poikasten käteen totuttelu, alussa vain minuutti, pari kerrallaan.

- on tavallista, että synnytyksen jälkeisenä vuorokautena emo ei syö eikä juo. Mutta seuraavana se ilmestyy kupistolle.

- kolmen viikon ikäisenä poikasilta avautuvat silmät ja turkki alkaa kasvaa. Syntyessään poikasen piikit ovat ihon alla, mutta jo parin tunnin päästä synnytyksestä valkoiset piikinalut tulevat esille.
Kolmen viikon iässä poikaset myös tulevat pois pesästä ja alkavat opetella siilien tavoille.

- emo imettää noin 5 viikkoa.

- poika-poikaset pitää ottaa eri tiloihin kuin emonsa ja siskonsa viimeistään 7-viikkoisina.

- poikasten luovutus aikaisintaan 7 viikon ikäisenä. Poikasen tulee kyetä itsenäisen siilin elämään, syödä aikuisen siilin ruokaa ja kaikin tavoin osoittaa pärjäilevänsä. Luovutuspainon pitäisi olla noin 200 g.

Tässä kasvatusasiaa lyhennelmän muodossa. Kysykää ihmeessä lisää.
Pirjo Y
Member

Viestit: 1781
Liittynyt: 27 Elo 2003, 19:36
Paikkakunta: Järvenpää

ViestiKirjoittaja Kikke » 02 Maalis 2004, 14:18

Uskaltaisikohan tuota Tuhinasta tehdä äitiä.. Jos saisi sinne Oulun tapaamiseen jonkin täydellisen (huonompaa ei hyväksytä  ) isukki ehdokkaan. Se olisi siinä vaiheessa kuitenkin hitusen yli vuoden ikäinen. Liian riskialtista?
Kikke
Member

Viestit: 2550
Liittynyt: 11 Marras 2003, 16:56
Paikkakunta: Rovaniemi

ViestiKirjoittaja Minna L » 04 Maalis 2004, 19:05

Me ollaan äitini kanssa ajateltu, että Siirillä teetettäisi poikasia Oulun siilitapaamisessa(HUOM! emme ole kysyneet isältäni mitään) Ja siiri olisi juuri sillon 6kk.n ikäinen... olisiko se sopiva ikä teettää poikasia?? Ja vielä se, että minkä ikäisenä poikaset alkavat syödä oikeaa ruokaa ja mitä??
Minna L
Member

Viestit: 44
Liittynyt: 13 Marras 2003, 15:31
Paikkakunta: Raahe

ViestiKirjoittaja pupunen » 04 Maalis 2004, 20:07

Poikaset tutustuvat isojen siilien ruokaan kun tulevat ulos pesästä, mutta aluksi se on silkkaa rämpimistä (vaahtiksien vääntöä), ja siinä kuuteen viikkoon mennessä aikuisten ruoka alkaa olla pääravinnonlähde ja mamma lopettaa imettämisen. Ruokana on samaa kuin mammakin syö, mutta raskauden ja imetyksen sekä poikasten kasvun aikana on erityisen hyvin huolehdittava siitä, että ruoka on laadukasta. Royal canin-baby cat raksuista on hyvä aloitella, ne on pieniä. Itse syötin ja syötän yhä kaikille myös JWBL:n turkey&rice-raksuja, Royal canin kitteniä, ja leonardon sinistä, sekä tietenkin pehmeitä ruokia.
pupunen
Member

Viestit: 1175
Liittynyt: 12 Syys 2003, 21:52
Paikkakunta: Kuopio, Finland

ViestiKirjoittaja miia » 05 Maalis 2004, 11:31

sinuna odottaisin että siiri on yli 7kk. sillon se on täysikasvuinen ja synnytys yms. onnistuu paremmin. liian nuorena tehdyt poikaset on riski emolle ja se ei välttämättä pysty hoitamaan niitä tietty poikkeuksiakin on. ne rupeevat 4viikkoisina tulemaan emon perässä kupille lutsuttamaan raejuustoa ja pian ne vetävät emon perässä papanoita. pullostaoppivat myös pian juomaan kattomalla emosta mallia.
miia
Member

Viestit: 1274
Liittynyt: 20 Elo 2003, 18:46
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja Katjuska » 09 Maalis 2004, 13:09

Mistä tietää sopivat astutuspäivät, eli kuinka usein siilinaaras on valmis tositoimiin? Onko niillä ollenkaan varsinaista juoksuaikaa?
Katjuska
Member

Viestit: 543
Liittynyt: 09 Maalis 2004, 12:57
Paikkakunta: Kangasala

ViestiKirjoittaja Marianne » 09 Maalis 2004, 16:52

Ei ole juoksuaikaa, naaras laitetaan uroksen kotiin ja poistetaan esteet  sitten pidetään ne yhdessä muutamia päiviä ja toistetaan mahdollisesti vielä uudestaan tämä toiminta. Joku naaras voi tarvita kymmenenkin kertaa ja jopa eri uroksen, jotta tulisi raskaaksi...
Marianne
Member

Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Virpi » 29 Maalis 2004, 21:05

Voi kun tekisi mieli teettää joskus poikasia Vilperille. En vain tiedä sen
taustoista oikein mitään..argh..paitsi että sen molemmat vanhemmat olivat tummia, ja se on luultavast tuontisiili, joten vaimon pitää olla varmaankin ihan suomalaisperäinen.
Virpi
Member

Viestit: 109
Liittynyt: 19 Elo 2003, 16:40
Paikkakunta: Etelä-Suomi

ViestiKirjoittaja Marianne » 03 Huhti 2004, 12:24

- tuohon raskausaikaan voisi lisätä, että siilin raskaus voi kestää yli 50 vuorokautta, mutta yleensä 34-36 vuorokautta. Kannattaa siis odottaa maltilla, jos yhtään epäilee.
Marianne
Member

Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Tarja T ja Siiri » 06 Touko 2004, 23:27

Missäs vaiheessa mamman arvaa ottaa valtakunnastaan vaikka sylittelyyn tai tassupesulle? Vastako kahden viikon kuluttua? Meillä on mamma jo aloittanut juoksutreenit ja tassut näyttävät aika likaisilta . Juoksupyörää ei hennottu kokonaan ottaa pois, mutta laitettiin siihen vähän jarrua, ettei äippä ihan kamalaa vauhtia pysty juoksemaan.
Tarja T ja Siiri
Member

Viestit: 677
Liittynyt: 12 Maalis 2004, 19:43
Paikkakunta: Suolahti

ViestiKirjoittaja Pirjo Y » 07 Touko 2004, 11:47

En ole uskaltanut ainakaan ensikertalaista ottaa pesästä ennen kahta viikkoa. Kaikkea ikävää voi tapahtua. Ja nyt kun on porukalla suuri into teettää poikasia, niin lukekaa tarkoin tuo alun jaaritus. Eikä siinä ole edes kaikki mahdolliset ongelmat lueteltu.
Pirjo Y
Member

Viestit: 1781
Liittynyt: 27 Elo 2003, 19:36
Paikkakunta: Järvenpää

ViestiKirjoittaja Marianne » 07 Touko 2004, 13:08

Itse en ottanut Usvaa syliin, ennenkuin oli pakko, eli silloin kun poikaset alkoivat karkailla pesästä n. 3 viikon ikäisinä. Usvalla oli siihen asti pyörä koko ajan, mutta onneksi hän on niin siisti, ettei tassuja ole pakko pestä sen takia.
Kun poikaset karkailivat ekaa kertaa, otin pyörän pois, mutta annoin Usvan juosta aina valvottuna illalla klo 20 aikaan, kun Usva tunnistaa pyöränsä äänen ja tulee pesästä kun laitan sen häkkiin... Sitten valvoin siinä, ettei poikaset jää alle.

Nyt, kun vauvat ovat 35 päivää, Usvalla on taas pyörä koko ajan. Ja se juoksee siinä ihan mielettömästi. Taisi jäädä juoksuja varastoon

Ja kannattaa varmasti hankkia varastoon sitä Nutri-plus ravintogeeliä apteekista tai sitten kissanmaidonvastiketta, jottei käy niin, että maito loppuu äiskältä.
Marianne
Member

Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Tarja T ja Siiri » 07 Touko 2004, 17:04

Siiri oli raskautensa kolme viimeistä viikkoa oikein supersiisti, mutta nyt on jotenkin homma "ryöpsähtänyt" ja ihan kaikki löytyy aamulla juoksupyörästä .

Nutri-plussaa on Siirille annettu raskauden alusta lähtien ja neitokainen näyttää olevan oikein hyvässä kunnossa. Ruoka maistuu ja vettäkin juo mukavanlaisesti, joten luulisin maidon ainakin toistaiseksi riittävän.

Meillä on juoksupyörän alle laitettu superlonia jarruksi. Lisäksi nuo superlonit estävät poikasten pääsyn pyörän alle, sitten kun alkavat pesästään ulos tulla.

On tämä vaan mahdottoman jänskää aikaa!
Tarja T ja Siiri
Member

Viestit: 677
Liittynyt: 12 Maalis 2004, 19:43
Paikkakunta: Suolahti

ViestiKirjoittaja miia » 07 Touko 2004, 19:55

sannalla oli kokoajan juoksupyörä käytössä ja pesin sitä koko poikasten olo ajan tietty pesän kiersin kaukaa kunnes pojat tuli ite ulos ja sit vast sannukka kylpyyn. poikaset oppi varomaan pyörää heti ja ajamaan äitin pois et ite pääs juoksee..
miia
Member

Viestit: 1274
Liittynyt: 20 Elo 2003, 18:46
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja Aino » 07 Touko 2004, 20:55

Haluaisin kysyä, että tiedetäänkö Tanskan kannan koosta mitään? Voiko Tanskalaista alkuperää (Suomessa syntyneitä) olevia siilejä risteyttää? Ja kuinka pitkälle sisäsiitoksen mahdollisuus yleensä pitää huomioida?

Onko tiedossa, että Suomessa olisi emosiili menehtynyt raskauteen/synnytykseen? Mikä tällaiseen voi johtaa?
Aino
Member

Viestit: 517
Liittynyt: 03 Tammi 2004, 20:49
Paikkakunta: Helsinki

Seuraava

Paluu Siilinkasvatus