Siiliyhdistyksen hyväksymän sijoitussopimuksen pääehdot

Siilinkasvatukseen keskittyvä yleinen keskustelufoorumi

Siiliyhdistyksen hyväksymän sijoitussopimuksen pääehdot

ViestiKirjoittaja Marianne » 14 Loka 2009, 23:40

Tässä siilien ostajille tiedoksi siiliyhdistyksen hyväksymät sopimusehdot siilien sijoitukselle. Lomakepohja on virallisten kasvattajien käytettävissä ja sen saa kasvatusvastaavalta:


SUOMEN SIILIYHDISTYS RY:n HYVÄKSYMÄT SIJOITUSEHDOT SIILEILLE
Nämä ehdot pätevät aina virallisten kasvattajien tekemissä sijoituksissa.

Seuraavista asioista on sovittu kirjallisesti siiliä sijoitettaessa ja ehdot on luettu yhteisesti ennen
allekirjoittamista.

1. Osapuolien oikeudet:
Siilin hallintaoikeus kuuluu vastaanottajalle, omistus- ja jalostusoikeus ennalta sovituksi määräajaksi
luovuttajalle

2. Jalostusoikeuden käyttö:
Omistusoikeus siirtyy vastaanottajalle, kun naaras on synnttänyt ___ poikueen/poikuetta, jo(i)sta on vielä
luovutusiässä vähintään yksi poikanen hengissä tai viimeistään silloin, kun naaras on täyttänyt___vuotta,
(vaikkei se olisikaan saanut poikasia). Luovuttajalla on oikeus päättää, millä uroksella naaras astutetaan ja
rekisteröidä poikue omiin nimiinsä.

3. Vakuusmaksu:
[ ] Vastaanottaja ei maksa siilistä vakuusmaksua.
[ ] Vastaanottaja maksaa siilistä vakuusmaksua ___ euroa (enintään puolet siilin em. arvosta), jonka
luovuttaja palauttaa hänelle käytettyään eläintä jalostukseen edellisessä kohdassa sovitun mukaisesti.
Maksu palautetaan viimeistään, kun poikueen syntymästä on kulunut kaksi kuukautta. Mikäli luovuttaja ei
käytäkään naarasta jalostukseen, jää vakuusmaksu hänelle.

4. Kulujen jako:
Luovuttaja vastaa eläimen jalostuskäyttöön liittyvistä kuluista (mm. astutusmaksu, naaraan lisäruokinta
tiineyden aikana ja mahdolliset eläinlääkärikulut). Muut siilin hoidosta aiheutuvat kustannukset maksaa se
sopimuksen osapuoli, jonka hallussa eläin sillä hetkellä on.

5. Ilmoitusvelvollisuus:
Luovuttaja on velvollinen ilmoittamaan vastaanottajalle hyvissä ajoin, milloin hän aikoo astuttaa naaraan.

6. Poikueen hoito:
Naaras astutetaan ja synnyttää luovuttajan luona. Tällöin luovuttaja vastaa siilin ruokinta- ja
eläinlääkärikuluista sekä siilin hoidosta Suomen Siiliyhdistyksen kasvattajasääntöjen mukaan.

7. Luovutus astutusta ja synnytystä varten:
Naaras astutetaan ja synnyttää luovuttajan luona ja on luovuttajan hallinnassa vähintään niin kauan, kunnes
se on tullut kantavaksi, synnyttänyt poikaset ja syntynyt poikue on täyttänyt kuusi viikkoa. Mikäli naaraan
kaikki poikaset menehtyvät ennen kuuden viikon ikää, voidaan naaras luovuttaa takaisin viikon kuluttua
viimeisen poikasen menehtymisestä.

8. Vahingonvastuu:
Vastaanottajan tulee välittömästi ilmoittaa luovuttajalle siilin mahdollisesta kuolemasta, vahingoittumisesta tai
sairauksista. Jos vastaanottaja tai luovuttaja aiheuttaa siilin loukkaantumisen tai kuoleman tahallisesti tai
tuottamuksellisesti, on toisella osapuolella oikeus rahalliseen vahingonkorvaukseen.

9. Sopimuksen purkaminen:
Luovuttajalla on oikeus purkaa sopimus ja saada siili takaisin vakuusmaksua palauttamatta, jos
vastaanottaja rikkoo olennaisesti tämän sopimuksen ehtoja tai toimii eläinsuojelusäännösten vastaisesti.
Luovuttajalla on oikeus purkaa sopimus ja saada siili takaisin vakuusmaksun palauttamalla, jos hänen
mahdollisuutensa käyttää eläintä sopimuksen mukaisesti jalostukseen olennaisesti heikkenevät
vastaanottajan menettelyn (kuten siilin puutteellisen ruokinnan tai hoidon laiminlyönnin) vuoksi. Jos
vastaanottaja haluaa purkaa sopimuksen ja luopua siilistä, siili palautetaan luovuttajalle eikä vakuusmaksua
palauteta vastaanottajalle. Osapuolet voivat milloin tahansa sopia siitä, että vastaanottaja lunastaa
omistusoikeuden maksamalla vakuusmaksun ja poikasen hinnan välisen erotuksen.

10. Siilin takaisin saaminen:
Luovuttajalla ei ole oikeutta ottaa siiliä takaisin ilman vastaanottajan suostumusta. Jos vastaanottaja ei
luovuta eläintä vapaaehtoisesti, on luovuttajan turvauduttava viranomaisen apuun oikeuksiensa
toteuttamiseksi.
11. Rekisteritodistus:
Luovuttajalla on halutessaan oikeus pitää siilin rekisteritodistusta hallussaan, kunnes omistusoikeus on
siirtynyt vastaanottajalle.
[ ] Rekisteritodistus on annettu vastaanottajalle siilin luovutuksen yhteydessä.
[ ] Rekisteritodistus annetaan vastaanottajalle, kun kohdassa kaksi sovitut ehdot jalostusoikeuden käytöstä
ovat täyttyneet. Rekisteritodistus toimitetaan vastaanottajalle ilman erillistä korvausta.

12. Siirtokielto:
Osapuolet eivät voi siirtää sijoitussopimuksen mukaisia oikeuksiaan kolmannelle osapuolelle. Vastaanottaja
ei saa myydä tai luovuttaa siiliä eteenpäin ilman luovuttajan hyväksyntää.

13. Lisäehdot:
Osapuolet voivat sopia lisäehdoista tai muuttaa em. ehtoja, mutta ne eivät saa kuitenkaan muodostua
kohtuuttomiksi (kuten tarkoiksi vaatimuksiksi syntyvien poikueiden koosta, väreistä tai sukupuolista).
Lisäehdot on kirjoitettava erilliseen liitteeseen, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat.
Marianne
Member
 
Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

Paluu Siilinkasvatus