Kasvattajasääntöuudistus / tarkennus

Siilinkasvatukseen keskittyvä yleinen keskustelufoorumi

Kasvattajasääntöuudistus / tarkennus

ViestiKirjoittaja Marianne » 06 Maalis 2006, 16:03

<strong>Suomen Siiliyhdistys ry:n kasvattajasäännöt
</strong>
Kasvattajasäännöt

Yleistä
Lemmikkisiilien kasvatus vaatii asiantuntemusta, jatkuvaa tiedon hakua ja halua kehittää kasvatustoimintaa.
Näin edesautamme mahdollisimman hyvän ja terveen siilikannan luomista Suomessa.

Suomen Siiliyhdistyksen tärkeimpiä tehtäviä ovat siilirekisterin ylläpito, jalostuslinjojen kehittymisen tarkkailu
sekä kasvattajien opastaminen sopivien urosten ja naaraiden yhdistämisessä.
Suomen Siiliyhdistyksen kasvatustoimikunta suosittelee, että kasvatustoiminnassa vältetään sukusiitosta. Suosittelemme myös, että poikasia teetetään siileillä, joiden sukutaustat tunnetaan. Jos sukutaustat eivät ole selvillä, suositellaan varmistamaan, että siilit ovat lähtöisin eri maista.

Kasvattajasäännöt on tarkoitettu ajamaan siilien, siilin ostajien ja myös kasvattajien etuja.

Edellytykset kasvattajanimen myöntämiselle:
· Hakija on täysi-ikäinen.
· Hakija, joka on alaikäinen mutta vähintään 15 vuotta täyttänyt,
voi hakea kasvattajanimeä yhteisesti samassa taloudessa asuvan
huoltajansa kanssa.
· Hakija on ollut vähintään vuoden Suomen Siiliyhdistyksen jäsenenä.
· Hakijalla on riittävät tiedot ja taidot siilien hoitamisesta ja kasvattamisesta.
· Hakija itse vastaa siilin/siilien hoidosta.
· Useampi henkilö voi hakea yhteistä kasvattajanimeä, mutta nimi on aina talouskohtainen.

Kasvattajanimen hakeminen ja myöntäminen:
· Hakija täyttää kasvattajanimihakemuksen.
· Hakija tekee vapaamuotoisen kirjallisen kasvatussuunnitelman.
· Hakija täyttää ns. tarkistuslistan, jonka liitteeksi hän lisää valokuvia siileistään ja niiden tiloista.
Hakija voi myös pyytää kasvatusvastaavaa tai muuta valtuutettua henkilöä tulemaan ns. tarkistuskäynnille, jolloin tämä henkilö täyttää lomakkeen ja ottaa kuvat. Tarkastuslistan voi pyytää
kasvatusvastaavalta.
· Hakemus ja liitteet toimitetaan kasvatusvastaavalle.
· Hallitus käsittelee hakemuksen ja ilmoittaa hakijalle hakemuksen hyväksymisestä/hylkäämisestä.
· Hyväksymisen jälkeen hakija suorittaa annettujen ohjeiden mukaisesti kasvattajanimen
rekisteröintimaksun Suomen Siiliyhdistyksen tilille (20? vuonna 2009).
· Kasvattajanimi on voimassa, kun se on hyväksytty, ja hakija on suorittanut rekisteröintimaksun.
· Vain hyväksytyillä kasvattajilla on oikeus käyttää siiliensä nimessä kasvattajanimeä. Jos ns. ei hyväksytty kasvattaja käyttää siiliensä nimeämisessä kasvattajanimeä muistuttavaa liitettä, ei sitä
nimeä voida hyväksyä myöhemmin viralliseksi kasvattajanimeksi.
· Kasvattajanimi on aina henkilökohtaisesti myönnetty ja voidaan siirtää toiselle henkilölle vain tapauksessa, jossa se on myönnetty yhteisesti kahdelle tai useammalle henkilölle. Yhdellä henkilöllä
voi olla käytössään vain yksi kasvattajanimi kerrallaan.
· Samassa taloudessa voi olla useampi kasvattajanimi, mutta vain naaraan omistaja voi käyttää naarasta kasvatukseen. Uroksien kohdalla vastaavia rajoitteita ei ole.
· Mikäli kasvattaja luopuu kasvattajanimestään, se jäädytetään, eikä samaa nimeä voida myöntää toiselle henkilölle.

Hyväksytyn kasvattajan edut:

1. Kasvattaja saa käyttöönsä yhden kasvattajanimen ja siihen etuliitteen SY (= Suomen Siiliyhdistys) ja
saa käyttää em. etuliitettä kasvattamiensa siilien nimessä.
2. Kasvattajanimi on voimassa kolme vuotta kerrallaan. Kolmen vuoden välein kasvattajan tilanne tarkistetaan. Mikäli kasvattajan toiminta on sääntöjen mukaista, kasvattajanimi on voimassa
seuraavan kolmivuotiskauden. Mikäli havaitaan puutteita tai virheitä, eikä tilanne korjaannu kehotuksesta huolimatta, voidaan kasvattajalta evätä kasvattajanimen käyttö. Kasvattajanimi
voidaan myös evätä kesken kolmivuotiskauden 1 vuoden määräajaksi, mikäli kasvattaja toistuvasti
rikkoo kasvattajasääntöjä niin, että hänelle kertyy 3 kirjallista varoitusta 2 vuoden aikana.
3. Hyväksytty kasvattaja saa käyttää Suomen Siiliyhdistyksen ylläpitämää varauslistaa kasvattamiensa
siilien myymiseen ja ilmoittaa poikasista yhdistyksen keskustelupalstalla, mikäli poikasten
sukusiitosaste on enintään 5 %.
4. Hyväksytty kasvattaja on oikeutettu käyttämään siilien poikamiespankkia. Kuvallinen versio nettiin 9/09.
5. Hyväksytty kasvattaja on oikeutettu osallistumaan yhdistyksen järjestämiin kasvattajatapaamisiin ja
koulutuksiin.
6. Hyväksytty kasvattaja saa käyttöönsä kasvattajanoppaan.
7. Yhdistyksen kotisivujen keskustelupalstalla on oma foorumi hyväksytyille kasvattajille tiedon ja
kokemusten vaihtoon. Foorumille pääsevät yhdistyksen hallituksen ja palstan moderaattoreiden
lisäksi vain hyväksytyt kasvattajat.
8. Yhdistyksen kasvattajat saavat käyttöönsä koko siilirekisterin sähköisesti. (09/09)

Kasvattajasäännöt:
1. Olen Suomen Siiliyhdistyksen jäsen.
2. Seuraan jatkuvasti uusinta tietoutta siileistä.
3. Sitoudun valitsemaan urosten ja naaraiden yhdistelmät sopivien linjojen mukaan.
4. Olen tietoinen perinnöllisistä sairauksista ja teen omalta osaltani kaikkeni WHS:n ja muiden
perinnöllisten tautien eliminoimiseksi Suomessa.
5. Jos kasvattamillani siileillä kaikesta huolimatta ilmenee perinnöllisiä sairauksia, lopetan poikasten
teettämisen tauteja periyttävillä siileillä ja kerron asiasta mahdollisten muiden tautia kantavien siilien
omistajille.
6. Ilmoitan siilirekisterin ylläpitäjälle siilieni vakavista sairauksista ja kuolemantapauksista sekä
kuolinsyistä, jos ne ovat tiedossa.
7. Astutan naarassiilin ensimmäisen kerran, kun se on vähintään 6kk vanha, mutta enintään 18kk. En
astuta yli 3,5 vuoden ikäistä naarasta.
8. Naaralla tulee olla vähintään 30 vuorokauden lepoaika ennen uutta astutusta. Lepoaika lasketaan
siitä, kun poikaset ovat täyttäneet 8 viikkoa. Mikäli poikue menehtyy kokonaan, lepoaika lasketaan
poikasten menehtymispäivästä.
9. Huolehdin siitä, että kasvattamani poikaset pääsevät hyviin koteihin ja että poikasen uusi perhe on
varustettu riittävällä tiedolla siilin hoidosta ennen poikasen luovutusta.
10. Luovutan poikasen vähintään 7-viikkoisena ja olen ennen luovutusta seurannut poikasen kehitystä.
Poikasen tulee olla valmis itsenäiseen elämään ja kyetä selviytymään varmuudella ilman emoaan.
Poikasen tulisi painaa vähintään n. 200g luovutettaessa.
11. Huolehdin omalta osaltani siitä, ettei Suomeen tule lemmikkisiilien ylitarjontaa, koska tiedän sen
aiheuttavan harkitsematonta eläinten hankintaa ja siilien hylkäämisiä.
12. Rekisteröin syntyneet poikueet ja ilmoitan uuden omistajan nimen rekisteriin.
5. syyskuuta 2008 Suomen Siiliyhdistys ry, hallitus
Marianne
Member
 
Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Marianne » 10 Loka 2009, 23:23

HUOM. Etuuksia lisätty. Sääntöjä tullaan päivittämään lähiaikoina.
Marianne
Member
 
Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere


Paluu Siilinkasvatus



cron