SY Kumpulan Nipsu 13.3.2010-29.11.2013

Mitäs siellä...tuff?

SY Kumpulan Nipsu 13.3.2010-29.11.2013

ViestiKirjoittaja Aliiza1 » 28 Kesä 2014, 14:10

En ole saanut kirjoitettu tänne aiemmin, sillä Nipsun poismenosta toipuminen kesti jonkin aikaa.
Tämä pieni, arka pallero oli kaikkein siilimäisin siili, jonka olen tuntenut. Tuhisi kovasti
ja viihtyi enimmäkseen pallona. Kuulin Nipsun isän omistajalta, että Nipsu oli perinyt äitinsä
itsepäisen ja ujon luonteen eikä siis ihme, että Nippe oli pienestä pitäen mamman poika. Kuulemma
piipitti äitinsä perään minkä kerkesi. Se suloinen palleroinen.

Nipsu eli lähes neljä vuotta, ja mielestäni lähti liian aikaisin. Matka paremmille matomaille tuli
täysin puun takaa. Pelkäsin Nipsulle käyvän jotain sellaista, kun oli niin salaperäinen kaveri.
Kuolinsyy paljastui ruumiinavauksessa Evirassa. En olisi saanut unta, jos en olisi syytä tiennyt.
Palleroisemme vei ilmeisesti nopeasti levinnyt pernasyöpä.

Viimeisenä elinpäivänään poika selvästi tiesi, että lähdön aika oli tullut. Se nousi epätavallisen aikaisin,
kävi pyöräpihallaan ja käveli kaappikotinsa nurkissa, kuin hyvästelläkseen tämän maailman kotinsa.
En osannut arvata, että ne olivat hyvästit. Toivon nyt, että sisukas ja rakas palleroiseni viihtyy siellä jossain paremmassa
paikassa ja voi hyvin. RIP <3
Aliiza1
New member
 
Viestit: 3
Liittynyt: 22 Helmi 2014, 15:14

Re: SY Kumpulan Nipsu 13.3.2010-29.11.2013

ViestiKirjoittaja liisamari tuiskunen » 28 Kesä 2014, 19:04

Aloin itkemään kun luin tuota tekstiä. Otan osaa! :( Mutta Nipsulla onneksi nyt hyvä olla. Kuolema on uuden elämän alku <33
liisamari tuiskunen
Member
 
Viestit: 33
Liittynyt: 12 Elo 2013, 16:06

Re: SY Kumpulan Nipsu 13.3.2010-29.11.2013

ViestiKirjoittaja Yuuki » 30 Kesä 2014, 08:43

Voi, osaanotto myös meiltä!
Avatar
Yuuki
Member
 
Viestit: 154
Liittynyt: 23 Touko 2010, 15:46
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Siilien kuulumiset



cron