Sivu 5/6

ViestiLähetetty: 13 Syys 2007, 20:33
Kirjoittaja Tuulia
Orja laiskistuu kun siili vanhenee, näkyy kuluneen puolitoista vuotta edellisestä Albert-raportista!?! Albert täytti eilen kolme, juhlan kunniaksi tuli kaivettua kamera esiin, herra poseerasi varsin mallikelpoisesti. Juhlaruuaksi oli lokusteja ja jättiksiä, Albertilla on jo varsin hervottomat määrät erilaisia leluja ja mökkejä ja putkia, joten tavaralahjat jäivät tällä kertaa väliin.

Albert on jonkun verran äijistynyt iän myötä, se on rauhallisempi ja kärsivällisempi, ja tämän kesän jälkeen myös pulskempi. Aiemmista kesistä poiketen Albert ei ollut nyt missään hoidossa, vaan meillä kävi ruokkija kotona kun olimme itse poissa, ja tämän myötä Herra A on lihonut puolikiloiseksi. Aikaisemmin A on ollut hoidossa, ja ainakin Laran nurkissa vierailu on saanut herran niin tohkeisiinsa ettei ruoka ole oikein maistunut vaan kaikki yöt on pitänyt etsiä naisiin pääsyä...lisäksi tämän kesän ruokkijat ovat ilmeisesti antaneet kohtuullisen reiluja annoksia, jotka Albert on tunnollisesti vetänyt naamariinsa. Ja ehkäpä siileilläkin on taipumus turvota vanhemmiten? Joka tapauksessa viime aikoina ollaan pidetty vähän dieetintapaista, joten synttäriherkut upposivat sitäkin hanakammin.

Albert on edelleen kaikin puolin terve ja pirteä, toisinaan olen ollut löytävinäni syöpäkasvaimia, mutta aina tähän mennessä ne ovatkin olleet kivekset (höm, höm). Ainoa outo asia on oikeassa etutassussa oleva "luomi", sellainen punainen vähän kohollaan oleva juttu, näyttää vähän ihmisen kirsikkaluomelta. Sekin on ollut tassussa jo pitkään, ei ole arka eikä haittaa muutenkaan, mutta olen kuitenkin ajatellut että jossain vaiheessa voisi käydä näyttämässä sitä lääkärille. Onko muilla ollut vastaavia? Onko siileillä luomia? Albertin korvat ovat täydelliset nallekorvat edelleen ja mitä olen onnistunut suuhun kurkkimaan niin hammaskiveäkään ei näytä pahemmin olevan. Albert on tyytyväinen keski-ikäinen mies :-)

Terveisiä tutuille, lapsille ja lapsenlapsille ja vanhoille sussuille, toivottelee Albert 3 v sekä orjansa.

ViestiLähetetty: 13 Syys 2007, 20:50
Kirjoittaja Anitta2
Onnittelut vävypojalle! Onpas aika kulunut. Mukava kuulla että Albert-herra on ollut terve ja on hyvissä voimissa.
Lara täällä on käynyt "vieraissa" ja toivon mukaan vähän yli viikon kuluttua on pikkupiikkisiä taas meillä.
Terveyttä ja pitkää ikää toivottelee Anitta ja ex-morsio Lara

ViestiLähetetty: 13 Syys 2007, 22:24
Kirjoittaja Tiina
Isä-Elmeri (5 vuotta ja 1 kk) onnittelee poikaansa sydämellisesti ja juoksee lujaa pyörässään!

ViestiLähetetty: 14 Syys 2007, 15:18
Kirjoittaja miia
onnea kasvatti pojalle 3v iästä

t:rokkisiilin Jerry veli synttäri juhlijana myös.
muille sisaruksille myös onnea.

ViestiLähetetty: 16 Syys 2007, 10:37
Kirjoittaja Soili
Äijäkin onnittelee Albertia seesteisen iän saavuttamisesta.

ViestiLähetetty: 17 Syys 2007, 12:15
Kirjoittaja JPJP
Velipuoli Oskari tuhisee myös onnittelut, ja lohduttaa Albertia kertomalla saaneensa itsekin kesän aikana vähän lisää painoa. Keski-iän miehekäs kessi alkaa muodostua!

T Oskari (n.2,5v) ja JPJP

ViestiLähetetty: 19 Syys 2007, 18:03
Kirjoittaja Kude
Myöhästyneet onnittelut Albertille!

T. Pippuri-poika & Kukka

Hitsi mulla on hauskaa ku katoin et JPJP (n.2,5v) ja Oskari :D

ViestiLähetetty: 20 Syys 2007, 11:52
Kirjoittaja JPJP
Noh, otetaan tuo pilkku pois välistä niin sitten täsmää. Olen täyttänyt 25 v jo monena vuonna peräkkäin :D Naisethan ei ikinä sen enempää täytäkään. T. JPJP eli Johanna.

ViestiLähetetty: 12 Loka 2007, 16:20
Kirjoittaja Tuulia
Hauskaa, että joku muistaa vielä meidätkin! Ja loistavaa kuulla, että Albertin siskoista ja veljistäkin ainakin Wanda ja Jerry ovat hyvässä hapessa. Puhumattakaan isä-Elmeristä.

Käytiin Rauliolla Albertin luomea näyttämässä. (Aikaisemmin ollaan käyty Einar Erikssonilla, mutta nyt tyrmistykseksemme Einar ei enää olekaan Mevetissä töissä. Yritin jäljittää herraa nykyiselle praktiikalleen, mutta kun en saanut häntä kiinni päädyimme Rauliolle. En siis tiedä, hoitaako Einar enää "pullaelukoita" vai onko kokonaan siirtynyt villieläimiin. Raulio on toki hyvä, mutta mukavampaa olisi jos olisi useampi kuin yksi hyvä lääkäri tiedossa. Täytynee kaivella täältäkin palstalta jos olisi löytynyt uusia hyviä. No mutta, asiaan.) Kasvainhan se on, mutta ilmeisesti hyvälaatuinen. Se on niin pieni ja stabiili että sitä ei kannata leikata, mutta täytyy seurata että jos se käy kasvamaan, nimittäin tassussa on niin vähän ihoa, että ison kasvaimen poistamisen jälkeen sitä on vaikea kursia kokoon. Toivottavasti ei kasva, tosin on se tuossa ollut jo kuukausia eikä ole muuttunut mihinkään. Nyt se näytti olevan vähän tulehtunut, joten saatiin Otomax-korvatippoja (heh) joita tiputella siihen päälle, muuten ei sitten muuta voikaan kun seurailla tilannetta.

Raulio sanoi, että kovin on kaunis ja terve siili. Ja kehui pitkäikäiseksi, mutta ei kai sitä muuta voi odottaakaan, kun tarkastelee Albertin sukupuuta. Vaan kyllä sitä mamman rinta aina röyhistyy, kun eläinlääkärit kehuvat, että onpa komea siili :-)

Albert on myös hoikistunut takaisin n. 450 grammaan, pitkät pimeät yöt saavat taas aikaan sen että kaveri kipittää illasta aamuun. Valot kun sammutetaan alkaa hyörinä, ja vielä aamulla kun herään se mölisee aitauksessaan. Taisi olla siis vallan kesäpainoa, nyt täytyy alkaa antaa enemmän ruokaa, että ei herra vallan kuihdu urheiluvimmassaan.

Terveisiä taas kaikille. Meiltä jää seuraavat(kin) tuffarit väliin, kun on muuta menoa, ja niin jäi pääkaupunkiseudun tapaaminenkin, mutta kyllähän joskus täytyy osua ajankohta niin että meillekin sopii. Ja sitten taas tuhistaan kun tavataan!

ViestiLähetetty: 02 Huhti 2008, 09:53
Kirjoittaja Tuulia
Pitkästä aikaa muistin tulla käymään palstalla, ja surukseni huomasin, että Albertin sisko Marilyn on kuollut. Nyt hirvittää, liippaa jo läheltä! Albert tosin ei varmasti ainakaan kohtutulehdukseen lähde...tassussa oleva kasvain on ennallaan, näyttää edelleen luomelta eikä vaikuta kipeältä eikä haittaa Albertia mitenkään. Muuten herra on ollut ihan terveenä. Nythän Albert on n. 3,5-vuotias.

Pari vuotta ollaan asuttu asunnossa, jossa Albertin aitaus on olohuoneessa, ja se on tehnyt siilistä rohkeamman, aikaisemmin se oli niin omassa rauhassaan että ei kyllä tehnyt mitään jos joku sattui samaan huoneeseen. Nyt on toisinaan nähty sellainenkin ihme, että herra aitaukseen laitettuna meneekin ruokakupille sen sijaan, että syöksyisi suoraan piiloon. Aina, kun luulee nähneensä jo kaiken, Albert tekee jotain uutta :-)

Orjat olivat viikonloppureissulla tässä taannoin, ja pyydettiin kavereita käymään ruokkimassa eläimiä kotona (näin ollaan tehty viime lomilla, varsinkin jos matka on lyhyt tuntuu että vähemmän stressiä tulee elukoille jos ei tarvitse niitä roudata mihinkään). Tällä kertaa hoitajat olivat niin rohkeita, että yrittivät syöttää eläviä jättiksiä - yleensä annetaan ohjeeksi antaa kaikki ötökät säilykkeenä, ei tarvitse sitten ahdistua ötököistä. No, Albert kuitenkin oli ollut niin epäluuloinen vieraitten ihmisten hajusta, että oli vaan pallotellut vaikka mato oli käynyt haistelemassa herraa, ja hoitajat olivat lopulta laittaneet siilin takaisin pesään ja madon takaisin laatikkoon. Hassua, mutta asian kuultuani mä tulin kauhean ylpeäksi, että voi mamman omaa mussua kun ei se muille edes näyttele metsästystaitojaan :-D Siinä oikein ihmisen lemmikki, ainoa mistä sen "kiintymyksen" huomaa, on että muille se on enemmän pallona...hah, erinomaisen palkitsevaa!

Terveisiä kaikille jäljellä oleville siskoille ja veljille, ja hyvää kevättä ja kesän odotusta kaikille! Toivottavat Albert ja orjansa.

ViestiLähetetty: 02 Huhti 2008, 18:00
Kirjoittaja Tiina
Isä-Elmeri tuhisee tervehdyksen pojalleen! Ja edelleen juoksee vikkelästi pyörässään.

ViestiLähetetty: 02 Huhti 2008, 19:35
Kirjoittaja miia
jerry veikka täällä huutelee terveisiä takaisin ja kertoo jakselevansa vauhdikkaasti. ikä ei tunnu herraa vielä painavan.

ViestiLähetetty: 08 Loka 2008, 09:49
Kirjoittaja Tuulia
Jaha, siilipalsta oli uudistunut sitten viime käymisen niin että en ollut löytää tätä :)

Albert täytti 4v 12.9, juhlia vietettiin perhepiirissä lokustien ja pillarsien merkeissä. Kuvia ja videota otettiin, mutta laiskat orjat eivät vielä ole saaneet niitä mihinkään näkyville. Tarkoitus on kyllä. Mitään hirveän hyviä videoita en saanut, siilin kuvaamisen kanssa ongelma on valaistus ja myöskin meidän video-kykyinen kamera on kohtuullisen köpö.

Myöhästyneeksi synttärilahjaksi Bertolle tilataan uusi fillari, edellinen on juostu niin soikeaksi, että pitää ihmeellistä kolinaa. Innostuneelta Siililtä aikanaan ostettu pyörä on kyllä palvellut hyvin. Albert on sporttinen äijä, virtaa riittää edelleen kun pienessä kylässä. Iän tuomia muutoksia ei juuri ole muita kun naaman harmaantuminen, tai ehkei harmaantuminen mutta vaaleneminen kuitenkin. Kesällä Herra A pääsi jälleen vähän lihomaan (lyhyet yöt ja ahkerat lomaruokkijat), mutta nyt on kesäkilot karistettu, ja juoksuaikaakin alkaa taas olla kun illat pimenevät.

Albertin herkkuruokaa ovat edelleen lokustit, hyvänä kakkosena kaikenlaiset madot. Nykyään äijällä on tapana se, että kun sen laskee aitaukseensa, se käy ruokakupilta hakemassa eväät mukaan ja pakenee putkeen syömään niitä. Onkin aina mielenkiintoista seurata, mikä on milloinkin se paras herkku joka tulee valituksi. Säilykemadot ovat aina parhaita, ne jäädään imuroimaan paikan päälle hirveällä tohinalla; sen jälkeen mieluisin on yllättäen kana. Jos ei mitään mukavampaa löydy, valitaan sirkoista paksuin ja otetaan se. Jauheliha katoaa vasta yön pimeinä tunteina.

Terveisiä kaikille! Ja synttärionnitteluja sisaruksille!

ViestiLähetetty: 09 Loka 2008, 10:31
Kirjoittaja Anitta2
Hiukka myöhäiset synttärionnittelut vanhalle sulholle toivottelee täältä Lara-mamma, parin viikon kuluttua myös 4v.
Larakin on ehkä vähän harmaantunut, mutta on muuten entisensä.

ViestiLähetetty: 10 Loka 2008, 12:26
Kirjoittaja Kutri
Myöhäset onnittelut Albertille!