
Näin siilin hankimmisen ja siihen valmistautumisen aikana olen lukenut paljon vanhoja keskusteluja ja hankkinut tietoa eripuolilta internettiä ja todellakin olen ymmärtänyt, että siili ei ole hamsteri vaan paljon vaativampi lemmikki. Itse olen varautunut siivomaan siilin häkin joka päivä jopa kahdeksan vuoden ajan, kasvattamaan omia ruokaöttiäisiä, seurustelemaan sen kanssa joka ilta ja käyttämään sitä herkemmin eläinlääkäriin jos sellaiselle tulee asiaa. Myös rahallisesti siili on iso sijoitus.
Hankin siilin, koska se on paljon vaativampi kuin esimerkiksi kokemuksena hamsterit ja kanit, mutta taas koira olisi ollut vielä vaativampi esim. ajan kanssa. Uskon, että koska siili ei ole yhtä suosittu kuin esim. mainitsemani hamsterit, täytyy tietoutta kerätä eritavalla ja enemmän ja aika nopeasti tajuaa, että se on oikeasti vaativa eläin, eikä vain terraarion söpö otu, jolle annetaan ruoka, kun ruokakuppi on tyhjä. Nykyään eläimiä tunnutaan arvostavan enemmän ja hoidossa painotaan oikeanlaista ravintoa ja hoitoa. Siili hankitaan vain jos on valmis kaikkeen mihin se vaatii.
*EDIT: 2.1. klo 17:03 Kirjoitin alkuperäisen viestin puhelimellani, joten pieniä virheitä siellä näytti olevan, niin korjasin ne nyt
