Eläinlääkäri Johanna Raulion ohjeita siilisteille

Siilien terveyteen, hyvinvointiin ja sairauksiin keskittyvä keskustelufoorumi

Eläinlääkäri Johanna Raulion ohjeita siilisteille

ViestiKirjoittaja Sirpa » 08 Loka 2005, 21:23

Ajattelin laittaa tänne uuden aiheen, johon kaikki tänään Helsingissä tuffareilla olleet voivat koota päivän asiantuntijavieraan, eläinlääkäri Johanna Raulion ohjeita meille siilisteille. Itselleni jäivät mieleen seuraavat jutut:

1) Monet siileistämme ovat ylipainoisia. Siili ei itse rajoita omaa syömistään, koska luonnossa on tarkoituksenmukaista, että siili syö niin paljon, kuin ruokaa vain löytyy. Ihmisen tulee siis rajoittaa siilin syömistä. Ylipainoon taipuville siileille ei saisi jättää edes kuivaruokaa jatkuvasti tarjolle. Painon pudotus tulee olla maltillista, noin 10 g viikossa,sillä liian nopea painonpudotus altistaa siilin rasvamaksalle ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa siilin kuolemaan.

2) Lihavuuden havaitsee, kun siili ei pysty enää menemään palloksi ja kun sen kaulaan tulee "allit". Liian laihan siilin tunnistaa rukkasmaisesta, littanasta olemuksesta; nahka on liian iso siilille.

3) Myöskin vihannekset ja hedelmät kuuluvat siilin normaaliin ruokavalioon. Parasta ne olisi antaa raakana, pieniksi paloiksi leikattuna.

4) Krantun siilin saa mahdollisesti syömään uusia asioita tekemällä sen ensin selkeästi nälkäiseksi. (Ei kuitenkaan mitään eläinrääkkäys-nälkäkuuria)

5) Siilien kasvaimet eivät todennäköisesti johdu ravinnosta. Siili on vain altis saamaan helposti kasvaimia. Suurin osa siilien kasvaimista on pahanlaatuisia. Yhdellä siilillä saattaa olla useaa erilaista kasvainta kerrallaan. Alttius saada kasvaimia kasvaa heti kahden ikävuoden jälkeen.

6) Kantavalle siiliemolle ei saa lisätä ravintoon ylimääräistä kalkkia, koska se huijaa elimistön luulemaan, että kalkkimäärä on liian suuri. Vasta kun poikaset ovat syntyneet ja imetys alkaa on aika antaa rutkasti lisää kalkkia, suurissa poikueissa jopa kolme kertaa normaalia enemmän. Ylimääräinen kalkki odotusaikana suorastaan altistaa kalkkikrampeille.

7) Siiliä ei saa herättää päivällä, koska se aiheuttaa eläimelle aina stressiä. Siilin tulisi antaa nukkua rauhassa sen ajan, kuin se itse haluaa.

8) Siili on aina todennäköinen salmonellan kantaja, vaikka se ei siihen itse sairastukaan. Siilin käsittelyn jälkeen tulisi aina pestä kädet huolellisesti. Aivan pienet vauvat ja konttausikäiset lapset tulisi pitää erossa siileistä, sillä heille tartunta voi olla hengenvaarallinen. Englannissa on kuollut pieni vauva matelijasta saatuun salmonellaan. Siiliä ei saa milloinkaan pestä keittiön pesualtaassa.

9) Siiliä voi kylvettää ja suihkuttaa, mikäli se pitää siitä itse. Jos siili on järkyttynyt pesemisestä, tulee sitä rajoittaa.

10) Siilille tulisi tarjota aina mahdollisimman paljon tilaa, minimimäärä useita neliöitä. Jos vain on mahdollista, tulee siilin saada olla paljon vapaana. Siili ei missään nimessä ole häkissä pidettävä eläin; sen jalat vaurioiuvat helposti joutuessaan pinnojen väliin.

11) Siili tulee pitää aina lämpimässä. Ihannelämpötila on 24-30 astetta! Mikäli huoneiston lattiat ovat kylmät, ei siiliä saa päästää jaloittelemaan.

12) Kaikilla siileillä on suurella todennäköisyydellä ainakin muutama punkki. Mikäli eläin on hyvässä kunnossa, ei sille ole niistä mitään haittaa.

13) Siilille voi hyvin antaa ulkoa, puhtaasta luonnosta kerättyjä kastematoja ja etanoita. Ne ovat terveellistä ravintoa ja mahdollinen pieni haitta saada niistä loisia on pienempi paha kuin se hyöty, jonka eläin tuosta ravinnosta saa.

14) Jokaisen siilin voi huoletta madottaa kerran vuodessa.

15) Juoksupyörä on siilille suositeltava liikkumismuoto. Raulio ei ole vielä koskaan tavannut juoksupyörään jäänyttä siiliä, joka ei olisi omin voimin päässyt pyörästä pois. Siilin runsaan liikunnantarpeen vuoksi juoksupyörä on tärkeä.

16) Suomalaisissa siileissä on todettu eniten lemmikkisiilien WHS:ää. Syytä tähän ei tiedetä, mutta perinnollisyyttä epäillään. Esim. Amerikassa WHS on huomattavasti Suomea harvinaisempaa. Voi myös olla, että osa Suomen WHS-diagnooseista onkin virheellisiä, sillä ruumiinavausta ei ole suoritettu ja kuolema voikin olla jonkin muun sairauden aiheuttama.

Ottiko joku ylös Johannan luetteleman siilin ihanneruokamäärän?
Sirpa
Member

Viestit: 520
Liittynyt: 11 Joulu 2003, 13:01
Paikkakunta: Vantaa

ViestiKirjoittaja Marja » 08 Loka 2005, 22:05

Kiitos Sirpa! On todella ihanaa että Raulion antamaa tietoa jaetaan niillekin jotka eivät päässeet tuffareille.
Marja
Member

Viestit: 559
Liittynyt: 06 Marras 2003, 13:01
Paikkakunta: Kouvola, Finland

ViestiKirjoittaja Amanda » 08 Loka 2005, 22:28

Ainakin niistä raksuista muistan sen, että on ihan sama, syöttääkö hammasraksuja vai normaaleja. Ja tämä perustuu taas siihen, että kissoille ja koirille niiden hammasraksujen koko vaikuttaa, mutta kun siili on niin pieni, että ei ole mitään erilaista, vaikka syöttäisi normaaliraksuja.

Ja ruokamäärästä muistan suurinpiirtein, että eläintarhojen sivuilla on hyviä ohjeita, ja ruokamäärä olisi 4-6 matoa, 2-4 sirkkaa, 1tl muuta 1tl jotain ja 1tl jotain. Eli ei paljoa ruokaa :D

Ja jos haluaa vihannekset siilille, niin ihan pieninä paloina, koska kuulemman kaikki siilit eivät syö sosetta ja kannattaa lisätä soseeseen hedelmiä tai marjoja, että menee paremmin. Eli ns. sokeria, mutta ei sanan oikeassa muodossa :D
ja mitäs muuta.. No tässä jotain..

Ja johanna korosti sitä, että todella monet siilit ovat ylipainoisia. Että on nähnyt itsekkin ihan tolkuttomia. Ja mikä se oli se paino rajoitus? Ja siilin pitäisi päästä kunnolla palloon, niin se on sopiva :D Ja viellä.. Että kun siiliä laihdutetaan, otetaan ruuasta pois osa, eli pienennetään..

Ja naksujen määrää voi vähentää rajusti (mutta tää ei nyt sit liittynyt taas laihdutukseen, mutta johoinkin xD)
Amanda
Member

Viestit: 1620
Liittynyt: 12 Touko 2004, 18:57
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja Marianne » 08 Loka 2005, 22:49

Kaisa tekee vielä muistiinpanojen pohjalta tiivistelmän Raulion puheesta, ja se tulee sitten myös tänne.
Marianne
Member

Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Kikke » 08 Loka 2005, 22:56

Oon mie niin ilonen kun ne muistaa meitäkin, ketkä eivät pirskeisiin päässeet :)
Kikke
Member

Viestit: 2550
Liittynyt: 11 Marras 2003, 16:56
Paikkakunta: Rovaniemi

ViestiKirjoittaja Sinikka » 08 Loka 2005, 22:56

Raulio kehoitti syöttämään siileillemme myös oman luontomme hyönteisiä ja erityisesti kastematoja, ne ovat hänen mielestään loistavaa siilinruokaa. Loisvaara on silloin olemassa, mutta siitä selviää loishäädöillä. Ulostenäytteen voi silloin tällöin itse lähettää Eelaan tutkittavaksi, silloin säästää kalliiin eläinlääkärimaksun (= hänen itsensä sanomaa!), jos näyte onkin puhdas.
Sinikka
Member

Viestit: 189
Liittynyt: 21 Marras 2003, 02:41
Paikkakunta: Kaarina

ViestiKirjoittaja Kikke » 08 Loka 2005, 22:58

Tuosta ulostenäytteestä, että minua EELA pyysi kääntymään noissa asioissa (esim salmonella) oman paikkakunnan elintarvikelaboratorion puoleen eli sekin on vaihtoehto kakkapakettien lähettelylle :)
Kikke
Member

Viestit: 2550
Liittynyt: 11 Marras 2003, 16:56
Paikkakunta: Rovaniemi

ViestiKirjoittaja paapaaz » 09 Loka 2005, 09:10

Eikös se ollut 1tl raksuja 1tl jotain kasviksia tai hedelmää. Muitstaakseni.
paapaaz
Member

Viestit: 26
Liittynyt: 01 Maalis 2005, 19:00
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja myy » 09 Loka 2005, 12:38

Minä taas muistelisin että jauhelihaa 1tl.
Yllättävän vähän ruokaa mun mielestä (ainakin noi sirkat, vain 4-5).
Onkohan sirkat isoja vai pieniä??
myy
Member

Viestit: 66
Liittynyt: 14 Helmi 2005, 18:01

ViestiKirjoittaja Marianne » 09 Loka 2005, 14:13

Kaisa varmaan kirjotti nuo ylös? Odotetaan, että saa tiivistelmän tehtyä:D
Marianne
Member

Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Beldaran » 09 Loka 2005, 14:33

Paljon kiitoksia teille ihanille ihmisille, jotka olette viitsineet tänne kirjoitella Tuffareiden tapahtumista, erityisesti juuri näistä Raulion sanomisista. Harmittaa todella, kun en itse paikan päälle päässyt. Näiden juttujen lukeminen sentään hieman kohentaa mieltä. =)

Minulle ainakin on ihan uutta tuo, että luonnosta pyydystettyjä ötököitäkin voisi siillle tarjota. Itse olen ollut niin varovainen muutenkin tuon pikkuisen ruokavaliosta. Kertoisiko joku vielä tarkemmin, että tarkoittiko Raulio tosiaan kaikenlaisia eri ötököitä, ei vain matoja ja etanoita? Entä mainitsiko hän jotain öttiäisiä, joita tulisi varoa antamasta siilille?
Beldaran
Member

Viestit: 40
Liittynyt: 21 Elo 2005, 16:47
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Kikke » 09 Loka 2005, 14:45

Ihan hyviä juttuja on Raulio kyllä nostanut puheessaan esille.

Minua vain epäilyttää muutama juttu ja kun olen kyseenalaistavaa tyyppiä niin mun on tietysti pakko heti kysellä lisää ja sanoa omakin mielipide vaikkei se takuulla ketään kiinnostakaan :D Tietysti enhän ole ollut paikalla enkä ole kuullut ihan koko juttua, mutta kun en nyt muuta voi niin kyselen sitten tuosta osasta minkä näen ruudulla. Enkä ole siitäkään nyt ihan varma, että "saako" tätä nyt kyseenalaistaa, mutta jos ei niin tekstini voi sitten vapaasti poistella ;)

En oikein ymmärrä täysin pointtia, että suositellaan lemmikkisiilille luonnon ötököitä. Nykyisin eläinkaupoista saatavat ötökkävalikoimat ovat niin laajat etten ymmärrä tarvetta kerätä luonnosta ötököitä. Esimerkiksi nuo luonnon etanat voidaan korvata helposti akaattikotiloilla (joista toki voi myöskin saada jonkunlaisia loisia tmv, mutta riski on mielestäni pienempi), sirkkoja on montaa eri sorttia, samoin matoja, torakoita jne, ötökkä valikoimathan ovat valtavat (käykääs vaikka herppi sivuilla katsomassa myydään palstaa)! Minusta on yksinkertaisesti tarpeetonta kerätä luonnosta noita ötököitä, joissa on on käsittääkseni suurempi loisvaara. En ymmärrä, miksi siili pitäisi tieten tahtoen altistaa loisille. Loishäätöhän on toki olemassa, mutta miksi "turhaan" rasittaa sillä siilin elimistöä, kun se voitaisiin mahdollisesti välttääkin..? Sillä sanon, että mahdollisesti, koska mistäpä tuota koskaan kuitenkaan tietää mitä loisia näissä meidän omissa kasvattamissamme ötököissä kuhisee.

Lisäksi tuo ötököiden määrä ravinnossa kuulostaa minusta hieman hassulta. On varmaa, että iso osa siileistä on ylipainoisia ja siihen kannattaa siilien orjien heti miten puuttuakin, mutta pakko myöntää, että minä ainakin annan piikikkäille enemmän ötököitä.

Tässä on nyt näyttänyt olevan vähän heittoa, että mikä se määrä nyt missäkin ruoassa oli ja muutenkin vähän mulle epäselviä juttuja eli odottelen sitä Kaisan kirjoitusta vielä, jos sieltä selviäisi enemmän :D

Harmi kun en itse päässyt paikalle kuuntelemaan ja esittämään lisäkysymyksiä ja lisäkysymysten lisäkysymyksiä :D
Kikke
Member

Viestit: 2550
Liittynyt: 11 Marras 2003, 16:56
Paikkakunta: Rovaniemi

ViestiKirjoittaja Knightrider » 09 Loka 2005, 15:25

Ymmärsin että tuo ruokkimisohje koski Eurooppalaisen siilin ruokavaliota, eli sitä ohjetta saa itse soveltaa omalle lemmikkisiililleen?

Itse kysyin kysymyksen niistä sisäloisista eli mistä oireista siilillä voi alkaa epäillä olevan sisäloisia. Raulio vastasi, että jos siili syö hyvin (eli saa syödäkseen niin paljon ruokaa kuin haluaa syödä) mutta laihtuu silti, voi lähettää näytteen EELAan tai eläinlääkärille. Ja kuten aiemmin tässä on todettu, madotuksen siilille voi huoletta tehdä kerran vuodessa. Tästä rohkaistuneena aion toimittaa Ronin kakkanäytteen todennäköisesti Kaarinan pieneläinklinikalle, jos sieltä vaikka saisi sitten tarvittaessa myös sen madotuslääkkeen.

WHS-juttu jäi minua vähän ihmetyttämään. Olen elänyt siinä uskossa että WHS nimenomaan tuli Amerikoista Suomeen ja se olisi siellä suhkoht yleinen sairaus. Raulio taas oli sitä mieltä, että WHS.ää on Amerikassa aika vähän, mutta Suomessa sitä esiintyy runsaasti. Mitenköhän on?

Kasvaimista sen verran, että ne ovat todennäköisesti perinnöllisiä (asiaan ei siis vaikuta esim. ravinto), ja riski niiden saamiselle kasvaa huomattavasti 2 ikävuoden jälkeen. Mutta myös ennen kahta ikävuotta kasvaimia voi siilille ilmaantua. Raulio kertoi esimerkkinä siilin, jolla oli ruumiinavauksessa todettu olevan WHS ja ainakin kahta erilaista kasvaintyyppiä, joten kuolinsyy oli jäänyt hämäräksi.

Sitten ruokinnasta (tämän kuulin osittain Rauliolta ja muilta siilisteiltä): Jossei siilin ruokavaliosta puolet koostu raksuista, olisi hyvä käyttää jonkinlaista vitamiinikalkkilisää kuureissa. Raulio suositteli mielummin erästä matelijoille tarkoitettua vitamiinikalkkilisää (nimeä en nyt muista) kuin kissoille kohdistettua Pirskattia.

Muita ohjeita ei nyt heti tältä istumalta tule mieleen..
Knightrider
Member

Viestit: 542
Liittynyt: 22 Helmi 2004, 13:58
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Tarja T ja Siiri » 09 Loka 2005, 15:46

Tuo ötökkämäärä kuulostaa minustakin pieneltä, ellei sitten ole kyse jättimadoista ja jättisirkoista. Tai jos oli kyse Eurooppalaisesta siilistä, oliko kyse jopa kastemadoista. Ainakin itse pidän tuota ruokalistaa ainoastaan suuntaa-antavana. Vaaka on mainio apuväline oman siilin ruokamäärän arvioinnissa. Silloin kun siilin paino pysyy ihannelukemissa, voisi olettaa ruokamäärien olevan suht kohdallaan.

Itse en kyllä ihan pureksimatta niele tuota, etteikö ravinto yhtään vaikuttaisi kasvainten ilmaantumisiin.
Tarja T ja Siiri
Member

Viestit: 677
Liittynyt: 12 Maalis 2004, 19:43
Paikkakunta: Suolahti

ViestiKirjoittaja Mimmi » 09 Loka 2005, 16:04

Kohta 8 eli salmonellajuttu. Miten siilistä voi todeta salmonellan? Entä miten ihmisestä tietää,että siihen on tarttunut salmonella (muuta kuin näytteistä) eli mitkä ovat oireet? Voiko siilistä tutkia salmonellaa ihan varmuuden vuoksi?
Mimmi
Member

Viestit: 96
Liittynyt: 03 Maalis 2005, 12:29
Paikkakunta: Finland

Seuraava

Paluu Terveys & sairaudet