Apua! Pikku piikkinen loukkasi jalkansa!

Siilien terveyteen, hyvinvointiin ja sairauksiin keskittyvä keskustelufoorumi

Apua! Pikku piikkinen loukkasi jalkansa!

ViestiKirjoittaja Tiuhti » 20 Touko 2012, 23:51

Hei.

Nyt on meidän Tiuhti-raukka vääntänyt jalkansa.. Tiistaina pääsen sitä käyttämään eläinlääkärissä, mutta huolissani kysyn täältäkin..

Eli: huomasimme perjantai-iltana pienen siilipoikamme loukanneen vasemman takajalkansa, ainakin kaksi sisintä varvasta. Näytti siltä kuin varpaat olisivat taittuneet ylöspäin ja sillä tavalla loukkaantuneet. Varpaat olivat mustuneet jo silloin kun tilanteen huomasimme, eli kuoliosta lienee kyse..? Mustunut alue ei ole kuitenkaan levinnyt kahdesta sisimmästä varpaasta mihinkään.

Hiusta varpaiden ympärillä ei ole ollut. Tämä tapaturma oli sattunut siis sen omassa kaapissa kun se joutui olemaan muutaman päivän kaapissa niin ettei päässyt jaloittelemaan lattialle kuten yleensä. Se, mihin Tiuhti jalkansa on sitten loukannut, on arvoitus.

Se ei vastaa jalalle kunnolla, kävely on vaivalloista. Tiuhti ei ole myöskään ollut oma äksy itsensä enää tänään, vaan sitä on saanut käsitellä vapaammin kuin yleensä, sekin minua huolestuttaa kovasti. Ettei ole vain luovuttamassa pikku poikamme...

Asumme pikkukaupungissa. Soitimme heti lauantaiaamuna kaupunkimme päivystävälle eläinlääkärille, mutta hän ei ole siiliä koskaan hoitanut ja ohjeisti maanantaina (siis huomenna) soittamaan varsinaiselle eläinlääkärille. Ei siis antanut meille päivystysaikaa vaikka sanoin että olen siilistä todella huolissani.. En usko tästä varsinaisesta eläinlääkäristäkään apua olevan, koska Tiuhti on käynyt kyseisellä lekurilla kerran aiemmin, ja ei hän osannut ollenkaan käsitellä siiliämme, ei ollut kuunaan nähnyt edes moista eläintä ennen.

Tarkoitus on siis mennä tiistaina Oulun Akuuttiin, täältä on sinne tunteroinen matkaa, ja huomenna se ei millään onnistu työasioiden takia.. Poissaolo ei kerta kaikkiaan tuntunut onnistuvan.. Vai onko se jo pienemme hengellä leikkimistä? Pitäisikö huomenna vain ilmoittaa töissä, että pieni lähtee lääkäriin, että nyt saavat pärjätä ilman minua?

Olen tarkkaillut Tiuhtin kunnon kehittymistä silmä kovana viikonlopun ajan, puhdistanut jalkaa betadinellä ja juoksupyörä on ollut pannassa perjantaista lähtien, ettei poika vain riko jalkaa lisää, rajasimme myös Tiuhtin kolmikerroksisen kaappinsa ylimpään kerrokseen, jotta ramppien kululta vältyttäisiin.

Tiuhti on antanut kuitenkin koskea jalkaansa kun varovasti olen sitä katsonut, ei kai se antaisi jos se tuntuisi kauhean tuskalliselta? Jalan ulkonäkö on minusta parantunut kyllä varpaineen kaikkineen tämän viikonlopun aikana, eikä Tiuhti enää pidä jalkaa omituisessa asennossa, vaan samalla tavalla kuin toistakin jalkaa. Ilmeisesti lepo on auttanut ainakin vähän.

Nyt on kuitenkin ilmennyt yksi huolestuttava piirre lisää: Tiuhti ei oikein syö. Voisiko se johtua juoksupyöräkiellosta ja asuintilan rajaamisesta aiheutuneesta muutoksesta ja stressistä? Vai onko pieni kenties niin kipeä ettei ruoka maistu?? Juo se vettä kuitenkin normaalisti, olen kytännyt.

Jos käy pahasti, eli jalka onkin murtunut pahemmin, voiko siilimme vielä jatkaa eloaan vai onko se parempi päästää siilien matotaivaaseen? Kauhea ajatuskin, ei ole paljon tullut nukuttua :(. Mutta mitä siellä eläinlääkärissä voidaan noin pikkuruiselle jalalle tehdä??

Toivottavasti tästä sepustuksesta saa edes jotain tolkkua...
Vastauksia!!
Tiuhti
Member
 
Viestit: 10
Liittynyt: 21 Maalis 2010, 23:33

ViestiKirjoittaja Tiuhti » 21 Touko 2012, 06:08

Vastatkaa ystävät kalliit, kun lukemassa on kuitenkin käyty.. :).
Tiuhti
Member
 
Viestit: 10
Liittynyt: 21 Maalis 2010, 23:33

ViestiKirjoittaja Anitta2 » 21 Touko 2012, 08:07

Kolmijalkaisia siilejä on kyllä ollut.
Voit etsiä juttuja haulla siilien sairasosastolta.
Toivottavasti jalka kuitenkin paranee ilman amputaatiota.
Varpaat on voineet tarttua kiinni johonkin kun siili on harmissaan yrittänyt päästä juoksupyörän luo.

"ettei amputaatio mikään maailmanloppu ole, itse seurasin yhden siilin jalan amputaation ja siitä paranemisen, nykyään siili hurraa pyörässä ja juoksee asumuksessaan kerroksesta toiseen ihan kun sillä yhä olis se neljäs jalka. Siili kyllä pärjää mainiosti kolmellakin jalalla."
Anitta2
Member
 
Viestit: 1039
Liittynyt: 29 Marras 2004, 12:26
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Tiuhti » 21 Touko 2012, 08:18

Kiitos vastauksesta!

Haulla hainkin vastaavia juttuja, mutta ajattelin kuitenkin aloittaa oman aiheen, sillä kauhean kattavasti en tietoa löytänyt.

Huomiseksi on tosiaan Akuuttiin aika, ja siinäpä sitten kuullaan lisää.. Huoli pienestä piikkisestä lapsesta on vain nyt todella kova, varsinkin kun sen käytös on muuttunut vaisummaksi ja ruoka ei maistu.
Tiuhti
Member
 
Viestit: 10
Liittynyt: 21 Maalis 2010, 23:33

ViestiKirjoittaja Tiuhti » 21 Touko 2012, 20:50

Hei taas.

Viimeyönä tuli nukutuksi kokonaista 2,5 tuntia kun kyttäilin Tiuhtin puuhia kaapissa, en saanut unta.

Huomasin sellaisen huolestuttavan piirteen, että Tiuhti ei pääse oikeastaan lainkaan liikkeelle, vaan aina yrittäessään kaatuu kyljelleen. Tuli mieleen tämä WHS tuosta kaatuilusta, mutta tuollaista ei kuitenkaan ennen jalan loukkaamista ole esiintynyt, niin jospa johtuisi kuitenkin "vain" jalasta. Huomasin tällaista kaatuilua myös eilen, mutta en tuossa määrin kuin tänään. Tilanne on siis kuitenkin pahentunut vaikka jalan ulkonäkö onkin parantunut :(. Halu kulkea eteenpäin on kyllä kova, mutta se ei ilman kellahdusta onnistu.

Käsitellessä kuitenkin taas tänään tuhisi äksyyn tapaansa ja koitti kiivaasti pyrkiä pois seljältään, apaattinen ei siis enää ollut kuten eilen. Onneksi.

Huomenna luojan kiitos pääsee sinne Akuuttiin ja kun pienelle toivon mukaan löytyy sieltä apu, niin voi äiskäkin sitten taas nukkua yönsä paremmin.

Mitäs meinaatte? Voi meidän pientä kultaparkaa.
Tiuhti
Member
 
Viestit: 10
Liittynyt: 21 Maalis 2010, 23:33

ViestiKirjoittaja Tiuhti » 22 Touko 2012, 05:48

No niin, kasvattajalta kysyin eilen tätä WHS-mahdollisuutta, Tiuhtisen suvussa ei sitä kuulemma ole kummallakaan puolella koskaan esiintynyt, eli sen voi onneksi sulkea pois.. Jotain hyvää sentään :).
Tiuhti
Member
 
Viestit: 10
Liittynyt: 21 Maalis 2010, 23:33

ViestiKirjoittaja Tiuhti » 22 Touko 2012, 16:20

No eipä käynyt tässä asiassa niin kuin toivoimme, Tiuhtin tilassa oli tapahtunut romahdus tämän päivän aikana kun olimme töissä. Hengitys oli vaikeaa, kipuja oli selvästi kovasti ja poika ei liikkunut, syönyt eikä juonut ja oli aivan apaattinen. Emme tiedä mistä romahdus johtui, mutta päädyttiin nyt sitten siihen että päästimme Tiuhtin siilien matotaivaaseen. Nyt ei pieni enää kärsi, mutta kovasti kaipaamaan jäi iskä ja äiskä sekä kaksi koiramaista pikkuveljeä.

Voi että osaa olla hirveä olo.
Tiuhti
Member
 
Viestit: 10
Liittynyt: 21 Maalis 2010, 23:33

ViestiKirjoittaja julius » 29 Touko 2012, 19:07

:´( Osanotto.
julius
Member
 
Viestit: 14
Liittynyt: 06 Touko 2012, 09:07

ViestiKirjoittaja Marianne » 04 Kesä 2012, 03:20

Osanottoni siilin poismenosta :( Aika nopea romahdus ... tutkittiinko siilin kuolinsyy? Ja jos jaksat, ilmottaisitko siilin nimen (rek. nro ) joko tähän tai minulle suoraan s-postilla, niin voin merkata sen rekisteriin.
Koettakaa jaksaa.! voimia!

marianne.kestila@gmail.com
Marianne
Member
 
Viestit: 3990
Liittynyt: 17 Elo 2003, 23:04
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Tiuhti » 04 Kesä 2012, 21:15

Hei.

Laitoin sulle rek.nron sähköpostilla.

Sanoppa muuta, romahdus oli todella nopea.. Tiedä sitten oliko muuta taustalla kuin se jalka.. Siilin kuolinsyytä emme tutkituttaneet, koska emme halunneet lähettää pientä mihinkään varsinkaan kun sitä ei olisi mahdollista saada takaisin..

Hölmöä ehkä, mutta halusimme haudata sen kotipihalle, jotta sitä voisi käydä välillä muistelemassa.
Tiuhti
Member
 
Viestit: 10
Liittynyt: 21 Maalis 2010, 23:33

ViestiKirjoittaja Tapis » 05 Kesä 2012, 22:18

Hei
Minä olen lähettänyt siilini Eviraan avaukseen. Sieltä he lähettivät avauksen jälkeen sen Mäntsälään pieneläinkrematorioon, jossa se tuhkattiin.
Tuhkat hain kotiin ja hautasin puutarhaan. Eli kyllä ne saa Evirasta ainakin tällätavalla. Tosin ei ole kyllä ilmaista, mutta halusin kuolinsyyn ja siilin omalle pihalle ja se järjestyi näin.

Ei ole hölmöä jos haluaa haudata omalle pihalle. Tunne asia ja minusta ihan sopivaa.

Osanottoni myös teille ja voimia jaksaa.
Avatar
Tapis
Member
 
Viestit: 557
Liittynyt: 27 Marras 2005, 22:36
Paikkakunta: Nurmijärvi

ViestiKirjoittaja PIRRE » 13 Kesä 2012, 22:25

voi Tiuhtia :( osanotot myös meiltä.
PIRRE
Member
 
Viestit: 200
Liittynyt: 22 Huhti 2005, 21:49
Paikkakunta: Tampere


Paluu Terveys & sairaudet