Hilseily ja piikkien lähtö

Siilien terveyteen, hyvinvointiin ja sairauksiin keskittyvä keskustelufoorumi

Hilseily ja piikkien lähtö

ViestiKirjoittaja seep » 19 Heinä 2010, 23:22

Minulla on kohta 3 kk täyttävä poikasiili. Herramme iho on hilseillyt piikki/karvan rajakohdalta, eli hilseilyä ei ole ole havaittu muualla herran selässä. Ensiksi mietin ettei huolta sillä piikinlähtö on vasta takana, joten on varmasti normaalia, että siililtä tippuilee vielä piikkejä. Mutta piikkejä taas löytyy aika runsaasti ympäri herran asuintilaa ja hilseilyä on paikoitettu vain tietystä kohdin (olen kyllä huomannut piikkien olevan lähtemispisteessä muissakin kohdin selkää) joten epäilykseni heräsivät.

Siispä ajattelin kysellä teiltä monenvuoden kokemuksen omaavilta, että onko syytä huoleen? Itse en löytänyt tästä 'ongelmastani' toista aihetta ja ennen kuin otan yhteyttä eläinlääkäriin, olisi hyvä kuulla kasvattajilta eri näkökulmia tähän asiaan. Herramme tilannetta on tarkkailtu nyt jo muutaman viikon, ruoka maistuu ja paino on tasaisessa nousussa eikä muita ongelmia ole esiintynyt.
Tietysti herra on vähän kärttyinen, kun ei taida iho tuntua kivalta ja epäilisin jopa pientä 'murrosikää'.

Joten olisin oikein kiitollinen jos vastaisisitte.
seep
Member
 
Viestit: 29
Liittynyt: 07 Elo 2006, 12:56
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja Tiinuski » 20 Heinä 2010, 00:11

Oletko kokeillut Humilac-suihketta? Meillä ainakin siitä oli apu :)
Tiinuski
Member
 
Viestit: 192
Liittynyt: 19 Maalis 2008, 15:38
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Stingu » 20 Heinä 2010, 01:09

Meidän ihan ensimmäiseltä siililtä rupesi aikuisena putoamaan piikkejä ja eläinlääkärikäynnin jälkeen lopputulos oli kalkin puute, koska herra ei suostunut syömään kalkkilisää minkään ruuan kera. Meillä ratkaisuksi löytyi laktoositon maito. Siihen loppui piikkien lähtö ja kaikki siilimme saavat säännöllisesti laktoositonta maitoa ja hyvin maistuu:)
Stingu
Member
 
Viestit: 172
Liittynyt: 01 Touko 2004, 16:12
Paikkakunta: Vihti

ViestiKirjoittaja seep » 20 Heinä 2010, 10:29

Okei, hyvä, kiitos neuvoista. Näitä siis kokeilemaan!
seep
Member
 
Viestit: 29
Liittynyt: 07 Elo 2006, 12:56
Paikkakunta: Finland

ViestiKirjoittaja tini » 21 Heinä 2010, 22:08

Helokkiöljyä kylpyveteen ja muutama tippa ruoan sekaan tekee kanssa ihmeitä :)
tini
Member
 
Viestit: 1788
Liittynyt: 21 Elo 2004, 05:14
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Terveys & sairaudet