Kuinka yleistä on whs??

Siilien terveyteen, hyvinvointiin ja sairauksiin keskittyvä keskustelufoorumi

ViestiKirjoittaja iida_ » 08 Helmi 2009, 11:03

Siili on pieni eläin, joten leikkaus on aina riski. Siileiltä on kyllä leikattu kasvaimia, mutta näihinhän aina vaikuttaa se, että kuinka nopeasti kasvain on löydetty, missä se on jne. Eläinlääkäri osaa parhaiten arvioida siilin selviytymismahdollisuudet ja katsoo onko järkeä lähteä leikkaamaan, jos esim. kasvain on levinnyt muihin sisäelimiin.
iida_
Member
 
Viestit: 175
Liittynyt: 28 Elo 2006, 12:20
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja merjah » 08 Helmi 2009, 14:15

Meidän Martalta leikattiin suusta melko isokokoinen nopeasti kasvanut kasvain. Se oli kuitenkin kiinni ikenessä vain pienellä kannalla eikä ollut kovin takana, joten poisto oli mahdollista. Martta menetti melko paljon verta, mutta toipui leikkauksesta hyvin. Oli jo seuraavana päivänä ihan entisensä. Jos kasvain olisi ollut luussa asti, kuten edesmenneellä Harryllamme oli, mitään ei olisi ollut tehtävissä.

Jos on kyseessä nuori ja muuten hyväkuntoinen siili, leikkaus voi siis onnistua. Mikäli kasvain on pahanlaatuinen, se kuitenkin luultavasti uusiutuu. Nukuttaminenkin on iso rasitus pienelle eläimelle, joten riskit ovat suuret.
merjah
Member
 
Viestit: 829
Liittynyt: 27 Loka 2004, 10:10
Paikkakunta: Kuopio

ViestiKirjoittaja Memma » 09 Helmi 2009, 18:14

Nemo: Sekä että. Näin kaikki kävi lyhyesti: siiliäni hoidettiin heinäkuun puolessa välissä antibiootilla, koska ihan ensioireet viittasivat virtsakiveen. Elokuun alussa kuitenkin oli selvää, ettei kyse ole virtsakivestä. Puhuin eläinlääkärin kanssa vain puhelimessa ja molemmat tulimme siihen tulokseen, että kyseessä on luultavasti hermosto- tai aivoperäinen kasvain, joka on niin pieni, ettei näkynyt aiemmin otetuissa röntgenkuvissa. Varjoainekuvauksia ei näin pienille eläimille tiettävästi Suomessa tehdä ja vaikka tehtäisiinkin olimme sitä mieltä, että se olisi turhaa, koska niin pientä kasvainta ei kuintenkaan saada pois. Siirryimme siis saattohoitoon, joka kestäisi niin kauan kuin siili ei kärsisi (kipuja, ulostamis/syömisvaikeuksia). Itse hepatiitti löytyi vasta ruumiinavauksessa, jossa löytyi myös akuutti verentungos keuhkoissa, mutta lopullista kuolinsyytä ei varmuudella pystytä määrittelemään. Puhuin avanneen eläinlääkärin kanssa puhelimessa ja he olivat koittaneet etsiä syytä hepatiitille (ei siis tällainen ihmisten virushepatiitti vaan muusta syystä johtuva maksatulehdus kyseessä, huom), mutta sitä eivät olleet löytäneet. Olivat rajanneet mm. kuparikertymän pois laskuista. Hän oli myös sitä mieltä, että hepatiitti ei varsinaisesti Aresta tappanut, mutta on ollut mukana siinä. Koskapa tauti johti ensimmäisten hyvin pienten oireiden (siili oli jotenkin "outo", käveli hieman köyryssä ja nukkui eri paikassa kuin normaalisti) jälkeen (luonnolliseen)kuolemaan puolessatoista kuukaudessa, luultavasti kyseessä oli joku kroonisen maksatulehduksen heikentämän yleiskunnon takia äkillisesti levinnyt sairaus, joka jää ikuisesti tuntemattomaksi. Tämä eläinlääkäri on hämmästynty löytyneestä maksatulheduksesta, sillä siileiltä usein löytyy esim. sydänvaivoja ja kasvaimia, mutta ei tätä.
Memma
Member
 
Viestit: 1342
Liittynyt: 28 Joulu 2004, 15:26
Paikkakunta: Paimio

ViestiKirjoittaja Nemo » 10 Helmi 2009, 22:49

Niin.. tiedä tuosta nyt sit mikä sillä on. Välillä luulen et se on parempi ja sit taas huonompi, eilen taas "juoksi" vapaana ja molemmat jalat "toimi", tosin se "juoksee" kuin olisi kakka housussa.. Jotenkin ne jalat on kovin suorana ja kankeen näköiset. Tietenkin se kaatuili, mut kuitenkin. Välillä taas se ei pysy pystyssä sen vertaa et vois kunnolla edes kävellä. Ja sit yks yö oli "juossut" taas pyörässäkin... Silti se on koko ajan sen näköinen kuin olis ottanut pari ylimääräistä kaljaa :-).En tiedä voiko whs oireet tehdä tuollaista?! Kakan kans se sohlaa myös enemmän kuin ennen ja lämpölaatta oli pakko vaihtaa lamppuun kun se pissas aina sen päälle ja sit liukasteli siinä niin et koko siili oli ympäriinsä pissassa... Ja taas mentiin pesulle. Mut mua kyllä lohduttaa nyt tuo tieto et whs on siis kuitenkin harvinainen sairaus, ehkä meillä on ollut huono tuuri, mikä se sit ikinä onkin.
Nemo
New member
 
Viestit: 7
Liittynyt: 06 Helmi 2009, 16:03

Edellinen

Paluu Terveys & sairaudet