Sivu 2/2

ViestiLähetetty: 22 Heinä 2008, 12:20
Kirjoittaja jamppa
Allu on suostunut syömään kanajauhelihaa, mikä on varsinainen työvoitto matkalla kohti hoikempaa olomuotoa :). Paino on valitettavasti silti hieman noussut, mutta ei niin paljoa kuin sika/nautajauhelihaa syödessä. Kuukauden aikana painonlisäystä on tullut viisi grammaa. Luulen että öiden pimentyessä Allun liikunta lisääntyy (se kun ei tykkää valoisasta) ja paino lähtee putoamaan. Raksujakin annan vain viitisen kappaletta illassa. Myönnän että aikaisemmin annoin kymmeniä kappaleita jotka Allu tyytyväisenä rouskutti sohvan alla seuraavana päivänä. Sillä on tapana herätä keskellä päivää pienelle päiväpalalle.

ViestiLähetetty: 15 Huhti 2009, 13:58
Kirjoittaja jamppa
Viime syyskuussa Allu sai oman huoneen kun muutimme uuteen taloon. Paino on laskenut koko ajan siitä lähtien kun muutimme. Hitaasti mutta varmasti. Eilen Allu painoi 680 grammaa. Pudotusta viime heinäkuusta noin 50 grammaa. Painon jatkuva lasku jopa pikkaisen huolestuttaa koska ruoka-annokset ovat aina yhtä suuria, mutta ilmeisesti Allu omassa huoneessaan juoksee enemmän. Jonkinlainen tavaransiirtoprojekti sillä on joka yö käynnissä. Allulle ostettu pieni teltta löytyy joka aamu huoneen eri nurkasta. Pitäisi asentaa kamera tallentamaan miten se teltan siirtää.

Jos ajatellaan kuukausitasolla, minkälainen painonpudotus on liian raju? Onko kellään jonkinlaista ohjetta?

ViestiLähetetty: 15 Huhti 2009, 16:47
Kirjoittaja Memma
Muistelisin, että jonkun eläinlääkärin (Raulio?) mukaan 10g/viikko tahti on maksimi painonpudotusnopeus.

Kyllä Allu saisi painostaan pudottaa vielä toisen mokoman, mutta loistavaa, että painoa putoaa ilman sen ihmeempää laihdutusta. Nyt vain rasvaisemmasta päästä ruokaa vähemmälle, niin teillä on kohta sutjakka siili.

Myös yksi omistani pudotti eräänä keväänä reilu 100g painoaan ihan oma-aloitteisesti liikkumalla ja jättämällä ruokaa kuppiin. Taisi olla ne hormonit, jotka saivat pojan dieetille. ;)

ViestiLähetetty: 03 Elo 2009, 21:38
Kirjoittaja tanjakuu
Hih, että osaa olla siileissä eroja. Meidän ex-kumppani Sakari painoi max 340g ja hänen tyttärensä Siiri vetelee jo 611 grammaa lasissa :) Siirille alkoi tänään laihis! Taisi tulla tytölle vähän kesäkiloja...

ViestiLähetetty: 04 Elo 2009, 14:40
Kirjoittaja Luttana
Meillä Wiljo painoi miltei 900g tullessaan n. 1,5 vuotta sitten. Nyt paino on lähtötilanteeseen verrattuna tippunut huikeasti ja tällä hetkellä se on 480g ja minusta sopiva :) Meillä tehosivat vähärasvaiset ruuat, liikunnan lisääminen ja pieni ruoka-annoksen pienentäminen.

Ehkä jotain kertoo hurjasta muodonmuutoksesta sekin, että siilitapaamisessa ei ensin hoksattu kumpi valkovatsoistani on mukana ja Tiinuski erehtyi luulemaan Wiljoa omaksi siilikseen :D Vuosi sitten ei olisi voinut erehtyä...