Piikkien vaihdon kesto

Siilien terveyteen, hyvinvointiin ja sairauksiin keskittyvä keskustelufoorumi

Piikkien vaihdon kesto

ViestiKirjoittaja Susanna » 20 Huhti 2005, 11:28

Aloitan nyt uuden aiheen, sillä olen hieman huolissani Sasu-poikamme piikin vaihdosta. Sasu on siis nyt reilu puolivuotias. Kaveri on pudotellut piikkejään ahkeraan tahtiin jo melkein kaksi kuukautta. Nyt tahti on kiihtynyt entisestään, eilen siliteltäessä piikkejä lähti valtavasti ja sen lisäksi lähti myös melkoisesti karvaa. Onko normaalia että piikin vaihto kestää näin pitkään? Tietysti olen jo hieman huolissani että Sasu on saanut jonkun ihotulehduksen tai loisia. Poika ei kuitenkaan hilseile juurikaan ja ruoka ja liikunta maittaa. Massupuolen iho kyllä punoittaa jonkin verran ja kaveri myös rapsuttelee itseään jonkin verran. Tiedän että piikin vaihto ja sen kesto on melko siilikohtainen asia, mutta kysäisen silti viisaimmilta kuulostaako tämä normaalilta.. Eka piikin vaihto ei Sasulla kestänyt mielestäni näin pitkään.
Susanna
Member

Viestit: 31
Liittynyt: 06 Joulu 2004, 14:50

ViestiKirjoittaja Aino » 20 Huhti 2005, 13:23

Piikin vaihto kyllä rapsututtaa, joten jos iho muuten näyttää hyvinvoivalta, en olisi kovin huolissani. Alpo aloitti toisen piikinvaihtonsa joulun tienoilla, piti pienen tauon ja varisee taas aika lailla. Alpon piikistö näyttää kuitenkin ihan normaalilta, eikä näytä yhtään harventuneen. Alpolla lähtee välillä myös sellaisia "puolipiikkejä", eli sellaisia ohuita karvantapaisia, mitkä ovat selvästi piikin pituisia ja kovempia kuin karvat. Alpolla on myös hieman hilseilevä iho, mutta ei kovasti rapsutele.

Minä en sinällään tuohon mitään osaa sanoa, mutta kerroin oman tilanteemme, ja toivon että joku kokeneempi sanoo UGH.
Aino
Member

Viestit: 517
Liittynyt: 03 Tammi 2004, 20:49
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja maija » 20 Huhti 2005, 14:57

meillä alkoi tuo 1-vuotispiikinvaihto noin kuukausi sitten ja jatkuu edelleen.olen antanut helokkiöljyä ja vitamiineja.ramseksen häkki on "imuroitava" joka toinen päivä kun sinne kasaantuu niitä piikkejä niin paljon että pelkään herran saavan piikin varpaaseensa..se on kivuliasta..tiedän kokemuksesta ramseksesta lähtee piikkejä enemmän kuin tanskalaisesta joulukuusesta
maija
Member

Viestit: 716
Liittynyt: 22 Maalis 2004, 00:21
Paikkakunta: tampere

ViestiKirjoittaja Tonttu » 20 Huhti 2005, 15:04

Mä oon viimeaikoina huomannut Cosmolla lisääntynyttä karvanlähtöä, ja olen myös enemmän ja enemmän huolissani. Luin jostain, että lämpötila (liian kuuma) saattaa aiheuttaa karvojen varisesmista, ja olemme laskeneet lämpötilaa jo hieman. Ei ole ainakaan vielä auttanut..

Cosmo saa lisä c-vitamiinia ruoan mukana aika epäsäännöllisesti, kai sekin voisi aiheuttaa karvojen putoilua... Eniten mua pelottaa, jos kyseessä on joku iholoinen! Ihon pinta on kyllä ihan hyvässä kunnossa, Cosmo ei hilseile eikä raavi.

Vanhoja keskusteluja selatessa tuli hieman sellainen olo, ettei kukaan osaa sanoa tarkkaa syytä runsaaseen karvojen tai piikkien putoiluun.

Ajattelin kokeilla lisävitamiinien tarkistamista, jos se vaikka hillitsisi varisemista. Monet kai käyttävät Aptus Pirskattia. Miten paljon sitä annetaan, ja pitä pullollinen maksaa?
Tonttu
Member

Viestit: 156
Liittynyt: 10 Kesä 2004, 15:32
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Kikke » 21 Huhti 2005, 13:59

Minä annan Pirskattia toisinaan kuureina 1/4 tablettia päivässä.
Kikke
Member

Viestit: 2550
Liittynyt: 11 Marras 2003, 16:56
Paikkakunta: Rovaniemi

ViestiKirjoittaja Amanda » 21 Huhti 2005, 14:15

Mä annan Pirskattia 1/4 osaa kanssa 2-3 viikon kuureina.
Niitä ei kai saa liu'e maisena?
Amanda
Member

Viestit: 1620
Liittynyt: 12 Touko 2004, 18:57
Paikkakunta: Finland

Paluu Terveys & sairaudet

cron